Niin sumuista, pimeää. Sateista, taivas itkee, kuten minäkin.

Suuria tunteita ,vyöryvää pakokauhua. Toivottomuutta.

päättämättömyyttä, epätietoisuutta. Niitä löytyy mielestäni, sekä ajatuksia jotka haluaisin torjua ja unohtaa.

Eilen tein onnistumisia töissä, ajoin paljon, mietin ajaessani. Väsymystä, ja uupumusta, kuten aina rankan työpäivän ja ajon jälkeen. Lapset menivät isälle, joten minulle jäi aikaa tavata ystäävääni, nauttia hänen mukavasta seurastaan. Syödä hyvää ruokaa, katsella ja olla rauhallinen, vaikka olin väsynyt, hiljaisempi, sain noista hetkistä voimaa.

Ajoin kotiin hiljalleen, kiirehtimättä. Oli pimeää silloinkin, sateista, ja roiskuvaa rapaa oli joka puolella.

Saunomaan oli tarkoitus mennä, meninkin, mutta sauna oli jo kylmä. Kuuma suihku virkisti, ja sen avulla jaksoin tehdä vielä paperi rumban koneelle. Lasillinen viiniä, jääkaapissa seisonutta kuoharia ,rentoutti. Menin nukkumaan vasta yhdeltä.

Nykyiset yöt ovat raskasunisia. Nukun levottomasti, ja herään kun sydän pamppailee, hypäten lähes ulos rinnasta. Tuo uni ei ole virkistävää, se väsyttää enemmän kuin nukkumattomuus. Unet joita katselen, liittyvät elämääni ja sen nousu sekä laskusuhdanteisiin. Joskus uneni antavat neuvoja, joskus ne ahdistavat.

Tämä työpäivä kotipaikkakunnalla, tein hillitysti ja reilusti vähemmän töitä kuin kuuluisi. Ei kuitenkaan mikään huono päivä tämäkään. Annan sen panoksen nyt jonka pystyn. Olen kahden viikon aikana tehnyt töitä enemmän kuin puolen vuoden aikana, olen asennoitunut paremmin, ja päättänyt hukuttaa murheita tekemiseen. Pomoni neuvoja noudattaen, olen käyttänyt henkisiä voimiani tekemällä sitä minkä osaan.

Vastaanotin myös muiden murheita tänään, tein sen mielelläni. Kanavoin voimavarojani  niihin. En ole yksin maailmassa, kenellä on vaikeutensa. Tosin, en koskaan ole niin ajatellutkaan.Filosofiaani kuuluu myötäeläminen ja tuki läheisille, myös hieman etäämmille. Yhdessä toisiimme nojaten matkaamme eteenpäin,kirkkaiden kyynelkarpaloiden virratessa pitkin poskia, astumme nämä huterat askeleet, käsikädessä, yhdessä.Välillä, kuullessani ystävän kertomuksen, elämästä joka hänellä on meneillään, saatan ajatella, ettei minun elämäni vaikeudet olekkaan niin isoja kuin jonkun toisen. Summa summarum, toiselle pienia sia voi toiselle olla suuren suuri.

Kiitos erään tukevan olkapään,rakkaan ystäväni, vietin iltapäivän kahvihetkeä, poikettiin kirpputorille,ja sain konkreettisia neuvoja,ja viisaita mielipiteitä. Hahmotan aina oman murheeni ja tilani paremmin, kun joku suoraan sanoo mielipiteensä. Toimin toki kuten toimin, minä olen näissä asioissa avainasemassa,silti, olkapäähän on niin hyvä pyyhkiä kyyneleensä.Kuinka kauan ystävä jaksaa, sitä ei voi tietää. Mietinkin että onko pian jo aika alkaa sulkemaan ajatuksia sisäänsä, ja jättää muut ihmiset ympärillä rauhaan.

Ystäväiseni tonki kirpputorilla nenä kippurassa, ja törmäsi isoon cd kasaan, josta poimi 3 panhuilu musiikkia sisältävää cdtä. Valitsi niistä yhden ja jätti minulle kaksi. Tätä löytöä en itse olisi tehnyt, olen niin onnellinen että hän löysi nuo cdt. Niin kauniita kappaleita, rauhoittavaa musiikkia.Musiikista saa voimaa, ja molemmat meistä totesi ettei siinä musiikissa tarvitse olla sanoja ollenkaan.Musiikki itsessään on rauhoittavaa, ja panhuilulla luodut sävelet niin rentouttavia. Löysin mysö ajatuksia herättävän kirjan, Hieman uskonnollispohjainsen, mutta myös yleiseen elämään hyvin sovellettavan. Luin sitä jo kappaleen matkaa, poimin sattuvia ilmaisuja minulle. .

Musiikki ja kirjallisuus, saan henkisiä voimavaroja lisää, kun annan itselleni aikaa.Hiljaisuutta, rauhaa.Sitä kaipaan juuri nyt,..ihmistä joka pitää minua kädestä, sanomatta sanaakaan.Ymmärtää, että hiljaisuudella on merkityksensä. Hiljaisuuden voimaa , puhdistavaa.

Olen ehkä itsekäs, tiedostan sen. Haluaisin kaiken enkä vastaanota mitään. Olen päättämätön, elän epätietoisuudessa. Vastaanotan tunnemyrskyjä monelta suunnalta, ja huudan apua hukkuvana, velloen myräkän keskellä.Pääni on usein pinnan yläpuolella, ja kun haukon juuri henkeä, tulee aalto joka työntää vettä hengitysilmani joukkoon, silmiini, sieraimiin, korviin. Tunnen että hukun, ja koitan pyristellä vastaan.Haukon henkeä,..ilmaa jota ei ole.Pyörryttää, hetki ennen ilman loppumista, suljen silmäni,..ja kun havahdun olen elossa.Hengitys kulkee,katkeillen,haukon ilmaa , vailla kiduksia.Alan olla peloissani, sillä tiedän että pian se alkaa taas...

Sain kuulla sanoja joita en olisi enää halunnut kuulla. Ihminen joka vihaisena sanoo tunteensa ulos, voi olla pelottava, ja sanansa satuttavat. Sanat jättävät joskus mieleen ikuisen arven, sillä sanoilla on mahtava voima.Niitä ei saa takaisin, niitä ei voi aina unohtaa.Voi antaa anteeksi tai pyytää, mutta sanat..sanat saattavat olla mielessä, alitajunnassa, tupsahtaen mieleen kertatoisensa jälkeen. Tiedän, tunnen että on oikeus sanoa tunteensa ulos, oikeus on raivota, ja tuntea tuskaa, pelkoa. Epävarmuutta myös. Sanoilla satuttaminen,..toisen herkkään kohtaa niiden upottaminen, on silti sivaltamista,se on kuin tuo hukuttava aalto, joka ei anna tilaa hengittää, se vie kaiken voiman.Ansaitsin jokaisen sanan, tiedän sen, en silti olisi niitä halunnut kuulla, se sattui liikaa. Olen huono ihminen, tehnyt asioita väärin. Koskaan en tule saamaan anteeksi,.ainakaan itseltäni.

Väsyin niin, että laitoin musiikin soimaan, ja menin vällyjen väliin. Puoli kuudelta suljin silmäni, heräten kymmentä valle yhdeksän illalla, entistä väsyneempänä.Uneni ei anna enää pelastavaa voimaa, se väsyttää enemmän kuin virkistää.

Nyt lähden ajelemaan hetkiseksi, käyn Abcllä juomassa kahveet,.Luulen että yöuneni ovat vähissä, aamulla pitää lähteä ajamaan, pitkä pitkä ajo.

Minä en tiedä kuka olen, enkä tiedä näiden elämänkokemusten jälkeen kuka minusta tulee.

Kirjoitin kirjeeseen sanoja, joista rakas ystäväni, tukijani muokkasi runomuotoisen ajatelman,..kiitos Annelle:)

Saatte lukea sen myös,.liitän sen tähän.

Susie kyseli elämän tarkoitusta. Mietin sitä pitkin päivää,..millaisen vastauksen siihen voisi antaa, tai vastasinkin suoraan blokiin. Hetki sitten mieleeni tuli, että elämän tarkoitus minulla, tällä hetkellä, on elää nämä hetket ja tunteet läpi, hyväksyä ratkaisu jonka kanssa elän lopun elämääni. Olipa se millainen hyvänsä.On tarkoitus, että kasvan ihmisenä, hyväksyn itseni, ja elän elämäni hetkiä, eheänä kokonaisena. On tarkoitus että juuri minä, minuudessani otan vastaan annan itsestäni. Elämän balanssi,..sopivasti rakkautta, itsekkyttä,huumoria,uuden oppimista,vanhan kertaamista,lasten kasvattamista omaan elämään.

Elämän tarkoitus on itse elämä:) Suruineen valintoineen murheineen,.iloineen toiveineen tunteineen.

Terveisiä kaikille, halauksia rutistuksia. S

SIIVET KANTAVAT

Kysymyksiä ja vastauksia.

Elämä kai opettaa

ja jos sitkeästi yrittää

voi kai hennoilla siivillä

oppia myös lentämään.

Ja jonain päivänä

ne siivet kantavat.

Voi sitä ilon päivää!

Henki kulkee ja

siivet todellakin kantavat.

Silloin on lähellä,

että sydän

räjähtää onnesta.

~~~

Vielä sitä ei paljon huomaa, mutta joka päivä valon määrä kasvaa, ja olemme hetken lähempänä lämpöä ja kesää.Talvea ei ole vielä ollut nimeksikään, vesisateessa kuljetaan joka ikinen päivä. Nuo ihanat kinokset jotka viime viikolla satoivat, ovat jo lähes kokonaan sulaneet pois.

En ole päässyt hiihtämään, mutta lapset ovat olleet luistelemassa viime viikolla lähes joka päivä.Riemuitsivat kyllä, kun ilma oli raikas, ja luistimet liusuivat jäällä.

Uskon kuitenkin että saamme myös lumipeitteen, ja pääsemme hiihtämään. luultavasti tammikuun lopulla tulee sellainen kausi. Toivon ainakin, sillä pian ei kesäkään tunnu enää kesältä, kun talvea ei ole ollenkaan.

Olen tehnyt alkuvuoden reippaasti töitä, sain jostain ihmeellisen energiapiikin, jonka vallassa olen yrittänyt ahkeroida. Vielä on matkaa siihen mihin pyrin, mutta pääasia että olen saanut itseni paremmin liikkeelle. Pitkään jatkunut väsymys ei ole kadonnut, eikä parantunut. huomaan että olen väsyneenpi kuin aikoihin. Sekä henkisiltä voimavaroiltani että fyysisiltä.

Kaipaan todella paljon valoa, ja sen suomaa energiaa.. Kaipaan myös seesteisyyttä elämääni, tuntuu siltä kuin olisin sieluineni tuuliajolla, enkä tiedä mine tuuli minut kuljettaa. Haluaisin kuitenkin tietää sen,,sillä tälläinen myrsky vesilasissa on uuvuttavaa. Työssä saan ajateltavakseni muuta,sillä välillä tuntuu että pääni halkeaa kun mietin suren ja pähkäilen liikaa.

Veljenpojan tyttöset tulivat yökylään tänään. Ehkä hekin osaltaan piristävät minua.

Mukava ja tapahtumarikas perjantai ja lauantai takana. Niistä hetkistä olen onnellinen, ja niitä synkimpinä hetkinä muistelen ja saan hetken rauhan. Jokainen positiivinen kokemus on minulle nyt tärkeä..niitä on ja tulee olemaan, ja toivon että jonain päivänä voin huokaista kevyttä ilmaa sisääni roppakaupalla ja huomata,että asioilla on tapana järjestyä.Toivon sitä niin paljon, myös muiden ihmisten osalta, sillä ympärilläni on nyt paljon rakkaita, joiden ajatukset ovat sekaisin, ja jotka ovat huolissaan.Joskus tuntuu että elämässä asioita ja tapahtumaketjuja tulee ja menee.Jokainen niistä vaikuttaa moneen ihmiseen, ja välillä huomaa että sen yhden ihmisen vastuu ja ratkaisut vyöryvät liian monen ihmisen harteille. Miksi niin tapahtuu, en tiedä. Voin vain silmät ymmyrkäisinä katsella maailmaani, ja todeta että sen myrskyt ja tyynet ovat saaneet aikaan sekä iloa että surua.

Nyt on hieman huonot fiilikset kirjoitella,...mutta kun tuntuu siltä kirjoittelen jotain.

Haluaisin kiittää kaikkia jotka ovat olleet mun kriisissäni tukena,..kiitos kaimalla, jonka olkapäähän olen kyynelsilmin nojannut, kiitos punaisen tuvan omistajalle, jonka luona olen saanut olla turvassa, ja kiitos space ystävälleni jonka kirjeet ovat antaneet minulle paljon. Kiitos tietenkin myös kaikille muille, jotka näistä asioista tietävät, ja myötäelävät kaikessa mitä tapahtuukin. Työkavereistani olen löytänyt ne helmet myös joiden kanssa työtoveruus on kehittynyt ystävyyden asteelle. En minä kertakaikkiaan osaisi olla ilman näiden ihmisten tukea ja ja ystävyyttä.

Ystävyys on kuin purje, joka tuulessa levittäytyy isommaksi se kuljettaa läpi laineiden, hyökyaaltojen. Tuo purje pitää paattiani myös pystyssä,ja suojaa minua suurimmilta roiskeilta.

Toivon ja anelen voimaa, uskoa ja luottamsuta siihen että elämä jossain vaiheessa hymyilee, ja siitä osaisin nauttia , täysin siemauksin, kuten elämästä kuuluu.

Tämän vuoden alku oli dramaattinen, tulen sen muistamaan pitkään.

Olen ollut koko viikon tunnekuohuissa ja todella väsynyt.Hieman on valoa oven raosta päässyt pujahtamaan , joten kaikki päivät eivät ole yhtä synkkiä.

Työt ovat myös alkaneet. perjantaina olin Helsingissä koko päivän. Suunniteltiin uutta, puhuttiin vanhoista. Palaveri oli niin intensiivinen ettemme ehtineet edes syömään.Onnistunut päivä jokatapauksessa.

Illalla oli suunnitelmia. Ajoin ´Tampereelle tapaamaan sydän ystävääni. Mukava ilta, kiidimme näsineulan hissillä korekuksiin katsomaan pimeää ja samalla valoisaa tamperetta. Wau. Upeat olivat maisemat, kertakaikkiaan. Valoja suurkaupungin sykkeessä. Tunnistin paljon keskustaa, vaikka oli pimeää. Alan pikkuhiljaa oppia Tamperettakin.

löytyi todella edullinen kiinalaisravintola, jonka annokset maksoivat vain 5.50 mukaan otettuina. Mmm..maistui kun en ollut syönyt mittään koko päivänä.tai no..jokusen suklaan palan ja aamulla pari leipää.Mikä lie tehnyt illasta niin mukavan ja iloisenkin, tällä viikolla kun muuten oli matalapainetta fiiliksessä, itkuakin tuherrettu ihan riittävästi .Joskus on vain kertakaikkiaan otettava itseään niskasta kiinni, ja siirtää kaikki kurjat ja epävarmat ajatukset sivuun. niitä voi myöhemmin tarkastella, jolloin ongelmatkin voi nähdä selvempinä selvittää. Tai tiedä tuota...

Kotona olin noin 23.00. kerrankin ajoissa nukkumaan. Nuorimmaiset olivat mummilla, ja esikoisella yökaveri. Nukuimme kaikki aika pitkään aamulla.

Mun rakas kaima ystäväni tuli kylään, ja paransimme maailmaa ja elämiämme jälleen teekupposten äärellä.Tuorejuustoja keksien päälle, ja mmm...

En minä tiedä, miten selviäisin ilman ystävää.

Toissailtana mulla kävi myös helsingistä vieras tyttärineen. ystävä hänkin. harvoin kun kohdataan, on ehtinyt tapahtumaan paljon.Kiva oli kun poikkesivat.Äiti ja tytär.

Kävin Sirun kanssa kävelyllä kylmässä ja viimaisessa tuulessa. Melkein tunnin lenkki tehtiin, ja sanoisin että nautin kyllä. Happi kulki, ja raitis ulkoilma muutenkin antoi hyvää oloa.

Innostuin ennen saunaa menemään myös salille, ja puolisen tuntia jaksoin vielä kävelyn päälle huhkia. Lapaluun reunukset ovat kipeät, tuo salilla pikkupunttien ja jumppa keppien heiluttelu kyllä tuntuu auttavan. Tyti halusi mummille vielä tänäänkin. mistähän nyt tuulee, olen ollut aistivinani että vähän on alkanut vähemmän innostaa sinne meno. Kaverit alkavat olla tärkeitä, sen huomaa.Kuopunen pyysi itselleen yökamun ja esikoisen yövieras vain vaihtui. melkoinen Hotelli Alabama..hih,Mutta hyvä on jos lapset viihtyvät. Kun täällä on tilaa, ei mitään häiriötä vaikka kavereita onkin.

Saunottiin kuopusen kanssa. Kynttiläsaunat niinkuin aina.Sitten mulle tuli jysäri.

Päätä alkoi särkeä, ja veto aivan poissa. Kuuntelin Motsarttia peittojen alla, ja esikoisen lahjoin 2 eurolla hieromaan hartijoita. kallista hierontaa, kun kesto noin 5 minuuttia. Hah.

Pelattiin poikien kanssa jossain vaiheessa myös Maijaa, minä voitin. Jippii..Myös esikoinen tuli mukaan. Ihmeitten aika ei ole ohi. Huutelin pojille vuoroin, että "kultiiiii" niin kuopusen kaveri nauroi ja sanoi "Onneksi meidän äiti ei ole noin hassu.."Mutta kikatti mukana kuitenkin. Meidän äiti nääks on HASSU:

Tein ihanan pannarin. Juu, uskoa pitää siitä tuli ihana. Kerrankin oli paksu ja juuri sellainen kuin pannarin pitää ollakkin. Mulla nimittäin yleensä lässähtää pannaritkin.

Täällä tuoksuu kinkku. Ostin kun sain halvalla. Puoleen hintaan . Olisi kannattanut ostaa pakastimeen seuraavan Joulun kinkku myös.No joo..ei tietenkään, se oli vitsi.

Ansan blokissa oli amhtava teksti, runo joka nosti minun käsikarvani pystyyn. Luin sen nautinnolla, kopsasin ja tulostin. Aahh.

Tänään olen muutenkin lukenut mantraani,..kirjaa jossa on monta todella mahtavaa sanomaa, ajatusta jokaiselle päivälle. Uuden aamun lupaus ei pettänyt minua tänäänkään. Nautin jokaisesta lukemastani sanasta.

Huomenna menen katsomaan iskää.

Sanoinkos että valoin tinaa.Omituisesti se vesitulpan johto ketju jäi mun tinan sisään, niin että s epiti irrottaa siitä tulpasta. On meinaan erikoisin tina ikinä...Varjokuvilla katsottuna en oikein saanut selvää mitä se olisi tarkoittanut. Tinasin tänä vuonna pariin kertaan. naapurin tyttönen oli muakna toisella kerralla, käsi täristen. heidän perinteisiin ei tinan valaminen kuulunut. Ensimmäinen kokemus, ja vei rasiassa tärkeän tinan kotiin.

Nyt mä menen maata.

Nukkukaa hyvin:)))