Jouluista taikaa ilmassaJ

Kiireistä vilinää miltei jokaisessa huushollissa. Meilläkin.

Päätin etten stressaa Joulusta, sen valmisteluista tai lahjoista. Näin on tehtykin suurimmaksi osaksi, vaikka yllättävä epäusko kaupassa tulikin katsellessani tavaravuoria.

Mietin kuumeisesti mitä voisin ostaa, ettei se olisi turhaa ja kohta menossa kirpparille myyntiin. Kulutusjuhlaa, tolkutonta ostamista. Hoh.

Viime vuonnahan päätettiin että ostetaan jokaisella vain vaikka yksi lahja. matkaa mietin yhdeksi lahjaksi, kunhan se nyt joskus saadaan säästetyksi ja kerätyksi se matkavaluutta. Ylimääräisiä ostoja en ajatellut tehdä, muistan vain lapset ja isukin ja oman ukon. Lapsuuden ystävä on myös eräs jolle vuosittain olen lahjan ostanut. Yhtenä vuotena vaivihkaa sanoin että joskos jättäisimme sen tradition noudattamatta,..ja sain kuitenkin paketin. Silloin ymmärsin että muistaminen on toisilla niin verissä, eikä siitä haittaakaan tietenkään ole.

Kortteja on posti laittanut tulemaan kotiimme, yllättävän suuren määrän. Huono omatuntohan siitä tietenkin tulee kun tulee kortteja, kummin kaiman kaveriltakin, ja itse en siis lähettänyt yhtäkään korttia. Ajattelin muistaa sähköpostitse tai tekstiviestillä ja osalle annan kortin suoraan käteen.

En tiedä, mitä ajattelisin näistä asioista.

Hmm..on ihanaa saada postin kautta kortteja, oikeita kortteja kaikkien tekstareiden ja sähköpostien joukossa. On mahtavaa kun ihmiset muistavat että olen olemassa, ja olemme olemassa. Vaikka osa muistaa vain kerran vuodessa…ihmisiä joita ei ole vuosiin tavannut, he muistavat että olen olemassa.

Muistan minäkin heidät kaikki, ennen joka päivä läsnä olleet ihmiset, joiden kanssa on koettu sitä sun tätä. Muistan sen kaiken vaikken kerran vuodessa muistakkaan laittaa heille korttia.

Jos ehdottaisin että tavataan, joskus jossain, alkaisi melkoinen mietintä milloin miten ja millä ajalla, kuka kutsuu muut ja sitä ja tuota. Vaikeaa, järjestää pientä yhteistä hetkeä. Kortin laittamiseen kaukaisuudesta vuosien takaa..ei mene niin paljon aikaa.

On kivaa muistaa mukavia ihmisiä, lasten opettajia muistetaan joka Joulu, joka kevät hienosta työstä jota he tekevät aarteiden kanssa. Aarteiden, rakkaiden lastemme.

Hienoa on muistaa työhön liittyviä ihmisiä, jotka osa yllättyvätkin saamastaan huomiosta, ja osa osaa odottaa myös sitä.

Jollain tasolla sitä odottaa että joku muistaa vaikka mielessään ja ääneen sanoo että en tarvitse mitään, muuta kuin yhteistä aikaa hitusen rakkautta, lämmintä tunnelmaa. Kirjan , suklaata, hämäryyttä, kynttilän valoa ja rauhaa/hiljaisuutta .

Kulutusjuhlaa, ja tarpeetonta rompetta. Voi ajatella lahjan antamista, ja miettiä tarkkaan mitä antaa. Antaako kevyen sipaisun poskelle, ystävyyden, rakkauden, suudelman, ajatuksen.

On ilo antaa toiselle, sen tunteen meistä suurin osa tietää. Kivaa huomioida yllättää. Mutta liika on siinäkin liikaa.

Kun katselemme ympärillemme, joka paikka pursuaa myyntituotteita, myydään ja myydään ja ostetaan ja ostetaan.

Silti tuntuu mukavalle, kun joku on hieman muistanut, ja käärinyt jonkun jutun pakettiin ja toivottaa hyvää Joulua. etenkin jos lahja on juuri sellainen mitä on toivonut, tai mistä erityisesti pitää. Toinen on sen muistanut. Mieleni on kahtiajakautunut…heh…

Eräs Joululahja oli meille yhteinen ostosreissu kaupunkiin. Ensimmäistä kertaa kuopunen ja keskimmäinen pääsivät shoppailemaan keskustan liikeissä, ja esikoinenkin oli mukana. Itse kävin kirjakaupassa, ja uudessa avatussa Henkka&Maukka liikkeessa  Ajattelin törmääväni sukulaiseen joka sinne on päässyt töihin, 1000 hakijan joukosta yhtenä. Todella hienoa. Vaan eipä näkynyt, ruuhkaisessa Mauritsissa häntä.

Oli ilo katsella lapsien intoa ja sitä että halusivat olla ja löytää jotain mukavaa lahjaksi annettavaa. Tunnen sitä iloa itsekkin, vaikka mieleni kapinoikin kaikkea turhaa tavaraa vastaan.

Kun kierros oli tehty, menimme Kiinalaiseen syömään. Sekin oli yksi lahja, yhteinen mukava hetki lasten kanssa. Hieman oppia ravintolakäyttäytymisestä, mukava juttutuokio päivän tapahtumista, ja ennenkaikkea yhteinen juttu. Mitään näkyvää siitä ei lahjana jäänyt, mutta mieleenpainuvia nuo hetket ovat. YhdessäJ

Kävimme vielä porukalla katsomassa pappaa, joka hiljalleen höpötteli niitä näitä. Vein muutaman puseron hänelle, ja uuden talvitakin, kun entisestä oli vetoketju mennyt rikki. Viime talvena sekin oli ostettu mutta hävitettiin se sitten kun oli rikkoutunut. Korjata sen olisi ehkä joku osannut, mutta talvitakin vetoketjun vaihto on kuitenkin todella iso operaatio, että en siihen alkanut edes ketään värväämään. Kulutusjuhlaa sekin tietenkin,.. mutta tässä tapauksessa oli ajateltava järkevin ja helpoin vaihtoehto.

Kirpparin kautta kotiin kävi matkamme, kävin vain tsekkaamassa tilanteen.  Yllättäen oli mennyt jälleen jotain, nimittäin toissapäviänä romppeet vein, ja tänään aamupäivällä jälleen lisäkuorman. Maksoin aamulla sen pöytävuokran kertyneistä myyntituotoista ja sain vielä 22 euroa jäämärahaa.(Pöytävuokra oli kaiketi 28 euro/viikko).Illalla oli vielä saldoa 32 euroa, jotka kiskaisin tietty siitä ulos. Aika hyvin ,aika hyvin sanoisin.

Hauska ja huvittava juttu, kun ajatuksissani kiersin sen kirpparin, huomasin että seuraani iskeytyi eräs mieshenkilö, jonka muistan jo nuoruudestani. Nimeä en tosin muista. Jutteli niitä näitä, ja yhtäkkiä kysäisi lähdenkö hänen kanssaan kahville..

Just…No en tosiaan kyllä lähtenyt. Miesmakuni hieman erilainen, mutta alkoi kyllä huvittamaan…Harva nainen ehdottaa samallalailla kahviseuraansa miehelle. tai mistäpä tiedän. Muuta kuin itseni. tutuille vaan…työkavereille siis. tai ystäville.

Kotiin pakkailemaan tohinalla paketteja. Lapset piiloutuivat omaan huoneeseensa pakkaamaan omia ostoksiaan, ja sellainen sipinä ja supina siellä kävi.

Ihanaa sinänsä että meillä ei enää uskota tämän enempää Joulupukkiin, sydämissähän pukki on aina. mutta kaikki jo tietävät että oikeaa pukkendaalia ei ole olemassa,..

Hovikampaajamme saapui iltasella leikkaamaan lasten kuontaloita kuosiin. Eilen hälyytin hänet operaatioon kun muistin että juhlat on jo perjantaina. Aina sama juttu. Muistan siinä samassa kun pitäisi jo olla jotain tehtynä että äääk…

Onneksi meillä käy leikkuri kotona , eikä tarvitse minnekkään mennä. Kiitos paljon siitä avusta,..

Nyt on kotijoukkue hiljentynyt, äsken luin pitkästä aikaa lapsille muumia. Yhtä ihanalle tuntuu lukea ääneen kuin ennekin, ja lapset kyllä kuuntelivat tarkasti.

Eilen olin todella väsynyt, ehkä edellis yön valvomisen takia tai muuten vain. menin nukkumaan 20.00 ja nukuin melkein 12 tuntia. Heräsin toki välillä, mutta nukahdin aina uudelleen.

Nyt väsyttää, mutta kun katsoo kelloa, eipähän tuo mikään ihme edes ole. Tiuku repii jo vaikka mitä.

Ihanaa pian on muutama päivä vapaata. Vaikka lauantaina olen luvannut mennä 2 pestiin, mutta sen nyt kestää. Sitten on kolme päivää vapaata. Kolme kokonaista päivää. Wow.

Huomenna on kaikenlaista suunnitelmaa, ja lapsilla alkaa odotettu Joululoma.

Nyt kaiketi mennään katsomaan Kotikatu joka tänään tuli telkusta.

Kohta on aika jolloin rakkaintaan saisi suudella mistelin alla.

OLLAANKO ENKELEITÄ TOISILLEMME...

Toinen toistaan huonompi ihminen,kaipaa rakkautta kuitenkin,silloin särkynyt sielumme syntinen löytää toisestansa enkelin.Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan,miltei kyyneleitä silmissäs näin,jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan,joku katsoi meitä ylhäältäpäin. Ollaanko enkeleitä toisillemme,siipiesi suojaan saanko painaa pään,jos oomme enkeleitä toisillemme, saamme rakkautemme kestämään.Ollaanko enkeleitä toisillemme,kai sinut ikuisesti pitää saan,jos oomme enkeleitä toisillemme,emme muuta enää kaipaisikaan....

Vaikka sinut syliini painaisin, voin olla kaukana jossakin,mutta palaan varmasti rakkahin,vaivuin hetkeksi muistoihin.Minä kerran sinua jos loukkasin,tyhmyyttäni sinut melkein menetin,sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin sulta rakkaani viimeinkin.Ollaanko enkeleitä toisillemme,siipiesi suojaan saanko painaa pään,Jos oomme enkeleitä toisillemme,saamme rakkautemme kestämään.Ollaanko enkeleitä toisillemme kai sinut ikuisesti pitää saan,jos oomme enkeleitä toisillemme,emme muuta enää kaipaisikaan...

Sunnuntai iltaaJ

Mietin tuossa kirjoittaisinko mitään, vai jättäisinkö väliin, kuten monena muunakin päivänä. Kuitenkin kirjoitusenergiaa pursuilee yli äyräiden, joten päätin jokusen sanan naputella.(Toisin sanoen tästä tulee taas pitkä selostus…hah..)

Mitähän näinä menneinä päivinä olisi sellaista kertomisen arvoista tapahtunut?

Liikunta on jäänyt yllättävän vähiin , tekosyynä olen käyttänyt vösymystä, kiirettä, muka jotain muuta ohjelmaa. Suurin syy lienee röhä, joka kaihertaa keuhkoputkea, tänään erityisesti.

Sydämentykytyksiä aiheutti perjantaina yläkerran neito, joka jo alkuviikosta kävi kysymässä yhteistilan avaimia lainaksi, selvittääkseen sopisiko paikka hänen 14 vuotis syntymäbileidensä pitopaikaksi. Hän kysyi asiaa meillä asuvalta miespuoliselta henkilöltä, joka iloisesti ajattelematta asiaa pidemmälle, myöntyi siihen.

Minulle asia ei ollut niin yksiselitteinen, jotakin nuorten ajatusmaailmasta tietävänä, arvelin että ”bileet” kuulostivat jo uhkaavalta sanalta. Tietenkin mietin asiaa, ja lopulta soittelin heidän ovikelloaan, ja juttelin perheen äidin kanssa. Toki äiti oli asiasta tietoinen, ja oli kehoittanut minulta asiaa tiedustelemaan. Ilmaisin kantani kyllä aika sujuvasanaisesti, että jos kerhotilassa on vieraita nuoria, on vastuu täysin tällä äidillä, jonka on kontrolloitava ja valvottava mitä tilassa tehdään. Tupakoida siellä ei voi ollenkaan, sain aikaan mulkaisun ..ikänkuin en kymmeniä kertoja olisi kyseistä neitoa yläpuolellamme parvekkeella nähnyt tupakoimassa kamujensa kanssa,..lisähöysteenä räkimiset jotka sujuvasti saattavat osua alemmalle partsille, eli meille.

Äiti lupasi olla vastuuhenkilönä, ja vielä puhua tyttärensä kanssa asiasta. No eihän siinä sitten mitään….

Perjantai sinällään oli synkkäkin synkempi tunnelmaltaan, valoa ei tuntunut tulevan ollenkaan, taivas peittyneenä tumman pilviverhon taakse. Töissä kuitenkin sujui yli odotusten joten vaikka alku näyttikin hankalalta, loppupeleissä kaikki oli ok. Kolleegan kannustajana toiminen meinasi ottaa voimille, sillä puhuin kahden eri kollegan kanssa heidän toimistaan ja kaikesta mahdollisesta. Kannustin kannustin, ja yritin antaa vinkkeja tulevia päiviä ajatellen. Nooh..nähtäväksi jää, oliko siitä mitään hyötyä vai ei.Toivotaan että oli.

Kävin syömässä pienessä kuppilassa,..ja totesin että joskus hinta on suhteellisen kohtuuton annoksen laatuun nähden. Tulihan käytyä, ja sinänsä tulin kylläiseksi, ja koin ainutlaatuisen makuelämyksen,..joskaan en positiivista. Kylläiseksi tulin jälkiruuasta, joka lämpöiseen ruokaan verraten oli loistava.

Paikka oli täynnä nuorisoa..(vähän esimakua tulevaan iltaan),..ja jälkiruoaksi mainittakoon myös kirosanojen kirjo, joka voimakkailla äänenpainoilla höysti tätä upeaa ruokailuani. Paikalle saapui vielä toinenkin mattimyöhäinen ruokailija, ikäiseni mies, joka kuunteli samoja sanoja yhtä häkeltyneenä kuin minäkin. Vilkaisimme loppujen lopuksi toisiamme ja aloimme yhtaikaa nauramaan,..ja tämä mies tokaisi,..että olimmeko me joskus samanlaisia? Luulen ettemme,..sillä en koskaan ole ihan tolkuttomasti kirosanoja viljellyt, vaikka joskus päräyttelenkin erittäin lahjakkaasti, ja painokkaasti jotain.

Loppujen lopuksi ajelin kotiin, pimeydessä ja väsyneenä. Olimme suunnitelleet kävelylenkkiä, mutta loppujen lopuksi sekin siirtyi, kun ystävälle tuli vieraita.

Saunoin, tein ruokaa ja oleilimme. Luinkin hetken ja katsoin hetken televisiota. Olenkohan jäämässä sen koukkuun,..heh ..jo toinen kerta tällä viikolla. Sain inspiraation siivota kirjojani, pyyhin niistä pölyt ja järjestin osan uudelleen. Neljä kassillista keräsin sellaisia teoksia joista ajattelin luopua, lähinnä romaaneja, ja ne vien kirpparille kunhan saan sen pöydän.

Tyttöjen synttäribileet alkoivat viideltä. Kuuntelin sitä kolinaa ja menoa kunasumme tuon tilan yläpuolella. Meno tuntui olevan melkoinen, minkä olisi luullut herättävän epäilykseni. Luotin sokeasti siihen mitä tytön äidin kanssa oli sovittu, siis hänen vastuustaan.

10 vaille seitsemän soi puhelin, ja eräs naapurimme valitteli meteliä ja ravaamista kellarikäytävällä, kerroin meneväni tarkistamaan tilanteen, ja oli tarkoitus saunoa siinä seitsemältä. Hohhoijjaa….

Mennä päräytin kirjakassieni kanssa paikalle, ja totesin että jengi oli aivan juovuksissa,..vaikka lupaa alkoholijuomien tuomiseen ei kenelläkään ollut, ja jokaikinen neito ja poju siinä tilassa oli alaikäisiä. Meinasin hermostua, totaalisesti,..mutta lopulta sanoin vain että nämä pippalot loppuvat nyt, jäljet siivotaan ja lapset lähtevät koteihinsa. Erästä neitiä katsoin kyllä, että humala oli yli sallitun, mutta sujuvasti he pääsivät pois kerhotilasta. Sanotaanko että meinasin kyllä ärsyyntyä tälle äidille, jonka vastuulla lapset olivat. Tämä äitee ei ollu edes kotona, vaan oli lähtenyt jonnekkin,..

Numerotiedustelusta sain hänen numeronsa ja soitin hieman ääni kireänä, ja sanoin että minua jäi eräs tytyöistä huolestuttamaan, että jonkun on syytä tarkistaa että kaikki on ok. Juomia taisi nuorilla vielä olla, en tajunnut että olisin voinut ehkäpä ne takavarikoida, tai soittaa vaikka poliisit, …joka olisi takavarikoinut juomat. Yksityisellä kansalaisella ei liene oikeutta tehdä niin, vai onko en tiedä.

Tytön äiti vaikutti rauhalliselta, mutta lupasi ottaa selvää minkä niminen tyttö oli, ja mitä loppuilta tuokaan tullessaan.

Niinhän siinä oli käynyt, että kun juodaan liikaa, mikä liekään tämän neidon osalta se liika, hän loppujen lopuksi myöhemmin illalla oli joutunut vatsahuuhteluun.

Kyllä en todellakaan käsitä tälläistä meininkiä, en sitä että tuo äiti kertoi ostaneensa tytölleen JOKA TÄYTTI 14 yhden siiderin,…Enkä sitä että se jolla on vastuu häipyy vähin äänin ja antaa nuorison käyttää tilaisuutta hyväkseen.

Pelottavaa, todella.

Illalla Esikoinen oli menossa kaverilleen yöksi, ja ajattelin pitkään olisiko syytä tässä vaiheessa hieman puhua asioista hänen kanssaan. Yläkoulu tuo mukanaan kaikenlaista ja vaikka mitään biletys intoa ei vielä ole ollut havaittavissa, luulen että se joskus on meilläkin edessä.

Kerroin bileistä, tosin tässä vaiheessa en voinut tietää mitä loppuilta tytöille toi tullessaan, mutta yleisesti kerroin että halaun tietää ensimmäiset oluen maistelut ja pileet, ja olen hakemassa häntä kotiin, kännykän on oltava päällä, ja tosiaan meidän tiedettävä missä ollaan.

Poika tuumasi että ei kai hän mikään tyhmä ole,..ettäkö kaljaa tms ottaisi. Voi lapseni..voi…

Ajatukset jäivät pyörimään päähäni, ja kun aamulla kuulin mitä oli loppujen lopuksi tapahtunut, syytin itseäni ja omaatuntoani soimasi todella. Ajatus pyörii vieläkin päässäni, vaikka en minäkään voi maailman kaikkia pelastaa, enkä joka asiaan olla vaikuttamassa.Sen tiedän että tässä talossa ei nuorisohippaloita järjestetä hetkeen,..

Valvoin kieltämättä myöhään, mutta onneksi aamulla sain nukkua. Loppuilta oli mukava ,mutta niinhän siinä sitten useimmiten käy että ei makiaa mahan täydeltä. Tilanteet muuttuvat ja juuri kun olo on hyvä, tulee jotakin joka muuttaa taas kaiken.

Lauantaina heräsin puoli kahdeltatoista, kuopunen ja tyti olivat keittäneet äidille kahvit valmiiksi, ja tehneet voileivän. Herttaista, voi että.

Iltapäivä sujui kuten usein lauantait, siivoilin imuroin pesin pyykkiä ja järjestelin paikkoja. Kivaa kevyttä kotityötä.

Onneksi saimme itsestämme irti sen että lähdimme kävelylenkille, ja kuljettiin suht reippaasti puolitoista tuntia, mun hengenahdistuksesta huolimatta.

Ensimmäistä kertaa mulla on lenkkikamu jonka kanssa puidaan ihan oikeasti sielua syvemmältä kaikenlaisia asioita, kipeitäkin, ja menneisiin liittyviä, jopa lapsuuteen. En tiedä mikä siinä on, että joidenkin ihmisten kanssa vain on helpompaa puhua kuin toisten. Mikä lie johtaakaan keskustelusta toiseen, ja mitä mielenkiintoisimmilla aiheilla. Luottamus on suuri kun tapahtumia menneisyydestä käydään läpi, lähestulkoon terapiaa,..

Make oli menossa kerhon peliin, ja hirveellä hössäyksellä etsimme kausikorttia,..eikä mistään löydy ei..

Niinpä, kortti oli ollut housujen taskussa, ja housut olivat olleet pesukoneessa, joten kai se kortti on käytävä uusimassa, että sillä pääsee sisälle. Maken kaverin pappa oli ovella, joten ei siinä eilen vielä mtn ongelmia ollut.Tää on just tätä, meidän perheessä.

Saunoin ja tein ihania ulkofile pihvejä. Tyttösen kanssa katsottiin Barbie-elokuva neloselta, joka sinänsä oli aivan mukava juttu. Elokuvassa tytön äiti oli kuollut ja kovasti oli ikävä. Taikoja tehtiin hänen palauttamisekseen, mutta kävikin niin että lahjaksi saatu Eve barbie muuttui eläväksi äidin sijasta.

Kuten aina lapset halusivat mummilaan yöksi, ja isänsä lähti heitä viemään ennen seitsemää. Valtakunta oli minun…ihanaa.

Kuuntelin /katselintelevisiosta Tomi Metsäkedon konserttia, aivan upealta kuulostivat jouluiset laulut, eikä silmäilokaan unohtunut. Komea oli solisti.

Luin kirjaa ja nautin sohvalla, useamman tunnin.

Mieleni pahoitin vasta tämän rauhallisen oman hetkeni jälkeen, ja tavallaan ihan turhasta. Joskus huomaan että loukkaannun ihan ilman syytä, taas toisaalta joskus ajattelen miksi olen niin vastaanottavainen ja altis kuulemaan jotkut sanat ja olemiset negatiivisena. Niin siinä taasen kävi, että kuitenkin pahoitin mieleni, ja luulen että tällä kertaa nuolen haavojani todella pitkään.Joskus kaikki muuttuu, ihan pienestä asiasta, huomaan.

Ilta siinä kuitenkin sujui, ja vaihdoin ajatuksia monesta asiasta kahteen asti yöllä koneella. Pahamielikin jäi taka-alalle kun tavallaan unohdin sen ajattelemalla muuta.

Nukuin sitkeän unettoman yöunen heräämättä kertaakaan ennen kellon soittoa. Sunnuntaina siis kello soimassa, hienoa..SarppaJ

Syykin tähän oli, sillä päätettiin lasten kanssa eilen että lähdetään pitkästä aikaan kirppisreissulle ajelemaan Riihimäelle. Saimme myös matkaseuraa adoptiopoikani,..heh.

Mukava reissuhan siitä tuli, naurettiin paljon ja ilkamoitiin, hattujen ja muiden mukavien löytöjen kanssa. Tietty ostettiinkin , vaikka mitään ei olisi tarvittu.

Loppujenlopuksi menimme Raxiin syömään, ja näytti mukeloille maistuvan, ja minullekkin, vaikka en nyt niin innoissani näistä roskaruuista olekkaan.

Markukselle tuli soitto että lähteekö keilaamaan, ja lupasin tietenkin maksaa keilahallivuoron.

Me muut tultiin siis kotiin ja Make melkein heti lähti keilahallille, onneksi kaverinsa äidin kyydillä. Muut painuivat pihalle, nämä ilmat ovat aivan mahtavia ulkoilu ilmoja lapsille,..äideille ne aiheuttavat hermojen kireyttä kun kuraa ja moskaa kulkeutuu sisälle.

Kun fiilis on hieman matala, olen entistä väsyneempi. Tietty unet jäivät vähiin kun heräsin tavanomaista aikaisemmin, mutta en tiedä onko se ainoa syy. Kun tultiin kotiin, menin peittojen alle palelemaan, otin tosin mittarin kainaloon, kun olo tuntui aivan raadolliselta. Kuumetta nyt ei oikeastaan ollut, kun lämpötila oli 37.2. Mutta sellainen ankea väsymys päällä. Luultavasti myös tunnepuolen fiilikset vaikuttavat väsymykseeni, ja silloin tahtoisin vain nukkua jos jokin asia ei ole ok.

Nukuin parituntia, ja sitten oli aika valmistautua Kirkkoon.

Aivan oikein mentiin kuuntelemaan Kauneimpia Joululauluja kuten muinakin vuosina.

Kirkossa oli yllättävän vähän väkeä, mutta tilaisuudet vasta tänään alkoivat. Laulut olivat melkein kaikki niitä tuttuja ja kauniita tietenkin. kurkku oli kipeä, yskitti ,mutta yritin raakkua joka tapauksessa jotakin, ja tunnelma oli aivan mahtava. Ehdin hieman hiljentyäkkin, vaikka en itseäni tunnekkaan mitenkään erityisen hartaaksi, enkä oikein tiedä mihin uskoisin, ja mitä tuntisin.

Hiljennyin kuitenkin ja hiljaa pyytelin tekemiäni virheitä ja syntejä anteeksi. Tiedän että olen monesti, liian monesti toiminut väärin ja tehnyt asioita joita ei pitäisi.Nyt kun olo on depressiopuolella, erityisesti eräät ajatukset valtaavat mieleni. Päätin taas, että parannan tapani, ja koitan elää elämääni paremmin, ja nuhteettomammin. Onnistunko siinä, sitä en tiedä, mutta nyt päätin yrittää.En tiedä miten kauan jaksan tällä tahdilla mikä elämässäni juuri nyt on,..

Näihin mietteisiin on kaiketi hyvä lopetella tämän sunnuntain osalta, ja jatkaa miettimistä ja elämänsä suunnan etsimistä sykäyksittäin.

Uusi viikko taas alkamassa, ja joulu lähestyy koko ajan. Toivottavasti saamme kaikki rauhan sydämemme.

Hyvää itsenäisyyspäivää ystäväiseni!

Se alkaa tosin olla loppumaisillaan, keskiviikon viimeisiä minuutteja tätä kirjoittaessani viedään.

Tänään on tuntunut aivan viikonlopulle, kun ei normaalisti keskellä viikkoa ole vapaata töistä. Mietin että aivan kuin sunnuntai, ja puhuinkin sunnuntaista.

Alkuviikko vierähti taasen ohitse viuhuten, ja eilen kun palasin töistä kotiin, olin aivan puhki. Hetkiseksi menin torkkumaan, ja kun havahduin oli kovasti jo kiirettä, kun piti hakea postista vielä asiakasjoululahjat, jotka keltainen kuljetus oli sinne vienyt kun ei meiltä tavoittanut ketään kotoa. Miksiköhän ne eivät soita,…

Paketti oli suhteellisen iso ja painava, mutta sain sen raahattua kyllä kotiin. Nopeasti katsahdin mitä tänä vuonna jaetaan, ja poimin laatikosta myyjäisiin toimitetut arpajaispalkinnot.

Nyt tuli sekä lohdutuspalkintoja että ihan tavallisia. Kiitokset niistä.

Sitten nopealla vauhdilla suihkuun ja paklaamaan pärstää, pikkujoulut alkoivat jo kuudelta. Luulin, että myöhästyn mutta joskus harvinaista kyllä osaan olla tosiaankin tarpeellisen nopealla tuulella. Sain itseni kuntoon, ja ehdin vielä siemaisemaan yhden siiderin. (Virhe liike taas sekin, alkoihan se heti kättelyssä närimään..)

Naapurin mies meitä kuljetti, joten säästettiin selvää rahaa, kun ei jouduttu taksilla menemään.

Aikaa oli noin tunnin verran ennen Jouluruokailua, ja se aika käytettiin Riistasaunalla höpisemiseen, tervetuliaisglögeihin . Mukavan näköinen paikka, ja ihan kivaa porukkaa vaikka en sieltä tunnistanutkaan kuin kaksi naapuriani. Nopeasti kyllä kuitenkin tutustuttiin, vaikka aluksi ajattelin ikäeron olevan hieman esteenä. Pärjään hyvin nuorten kanssa, ei siinä mtn.. mutta osalla nuorista taitaa olla vaikeaa suhtautua oikealla tavalla meihin Kypsempiin naisiin.. Heh.

Jouluruokaa oli runsaasti. Hinta oli sovittuna 20 € henkilö- kuulemma todella edullinen. Tarjontaa vain oli aika vähänlaisesti, koska olen useammanlaisissa joulupöydissä ehtinyt työurani aikana vierailemaan, voisin sanoa että tämä oli huonoimmasta päästä, kerta kaikkiaan. Mutta tulin silti aivan täyteen, vaikken niin innokkaasti evästä lautaselleni kerännytkään: Jälkiruokia sitten voisin kehaista, oli hyvää kahvia, ei liian vahvaa ja ihanaa moussemaista marenkivaahtoa, marmeladeja ja aivan ihania suklaapalloja. Viinirypäleitäkin löytyi, niistä nautin suunnattomasti heh hee..

Riistasaunalla hippalot sitten jatkuivat, ja aloimme pelaamaan Pictonarya, ja Aliasta. Todella mukavia molemmat pelit. Ajattelin että ostan ne meille joululahjaksi, voidaan muksujen kanssa pelailla.

Otettiin drinksuja ja sitten lähdettiin kaupunkiin. Muuten mukava ilta/yö mutta kun ei menty tanssikapakkaan, oli vähän tylsää. Päätettiin yhden uuden tuttavuuden kanssa, että seuraavat hippalot pidetään niin että ,mennään jonnekin missä pääsemme tanssimaan. ne jotka eivät tanssi voivat istua yhtälailla siellä juttelemassa.

Kolmen aikoihin oltiin kotona, eli nyt mikään paha. On sitä oltu myöhempäänkin…monen monta kertaa.

Käytin piskiä siinä vielä pihalla, ja vetäsin tämän vuoden viimeisen savukkeen.

Nii-in luit ihan oikein. On alkanut ahdistamaan itseäni kun en saa sisintäni luopumaan röökaamisesta, vaikka tiedän että se ei minulle sovi. Vähän kyllä hirvittää, miten koville päätökseni ottaa, sillä tänä syksynä olen todellakin vedellyt tupakkaa ennetysmäärän,..vaikka on tässä ollut välillä useita viikkoa taukoakin. Nyt katsotaan miten mun itsesyytökseni vaikuttavat, ja miten saan itseni tottelemaan,.. En polta, en polta. En.

Lupasin tämän asian myös eräälle ystävälleni, joka kovasti on koittanut minua asiassa kannustaa. ystävä kuuluu samaan kaliiberiin tupakoitsijoissa itse, elikkä kun otetaan huikkaa käry käy,..ja kun joskus vaan tekee mieli niin käry käy silloinkin. Nyt sitten lupasin että pikkujoulujen jälkeen se on loppu, ja pyrin pitämään lupaukseni yleensä aina.

Tämä päivä on mennyt ihan hiljaisessa elossa, nukuin ensin pitkään, kun oli univelkaa taas, ja väsytti siis todella. Heräsin toki parikin kertaa aamulla, mutta vain peite korviin ja uutta unta kuuppaan.

Muksujen kanssa aika nyt ei tule pitkäksi, Kuopunen ja minä rötväiltiin koko päivä sisällä. Luin kirjaa, joka olikin todella mielenkiintoinen. Toinen niistä kirjoista jotka viime viikolla ostin. Ajatusenergiaa, ja sen sellaista. Raskasta luettavaa jos ei jaksa keskittyä jokaiseen sanaan. Kuitenkin niin kiinnostava, että keskittyy jokaiseen sanaan. Aivan mahtavaa luettavaa, kun sille päällee sattuu, että haluaa oppia itsestään jotain uutta, ja saada sitä lisäpoweria elämään.

Koneilin hetkisen myös, lisäsin vähän kuvia, jotka teillekkin näkyvät noissa omissa valokuva tiedostoissani. Ensin ajattelin että kehtaako niitä laittaa, esikoinen ne nappaili eilen kun olin lähdössä liikkeelle. Näkeehän siitä vähän meikäläisen tuhtia vartaloa, ja ennen kaikkea pikkujouluasuni.

Oli yllättävän hankalaa saada kuvat lisättyä, kun jostain syystä koneellani ovat jotkut ohjelmat alkaneet tökkiä. Viimevikolla luulin jo menettäneeni kaikki officeohjelmat, mutta sain ne levyllä korjattua. You tube videot ei ole kunnolla toimineet aikoihin, ja nyt sitten tuo kuvien siirto-ohjelmakin takkuili. Hermo meni, mutta menkööt. Kuvat on nyt siirretty, hyvä minä.

Linnan juhlia sitten tsiikailin loppuillan. Oli kivaa makoilla sohvalla, kun sohvaperuna touhuili tallissa jotain autoihin tai mopoihin liittyvää asiaa. Loppujen lopuksi harvoin olen tuossa sohvalla, katsomassa televisiota. Siinä jos olen, se on kirja kädessä lötköttelyä, harvemmin televisiota. Mutta joskus sitäkin, kun nyt makuun pääsee. Tosin luin juuri tutkimuksesta jossa kerrottiin miten televisio tylsistyttää ihmiset. Istutaan ja tuijotetaan ruutuun, puhumatta mitään, ja eletään saippuasarjaelämää. Sitähän se on. Kieltämättä kuitenkin hauska sarja frendit kun alkoi aivan alusta subtvltä, , istuin ja tuijottelin sen alusta loppuun. Mutta takuuvarmasti voin kertoa etten muista sitä seurata, aloitusjaksoa enempiä, . En nimittäin edes muista mikä päivä se alkoi…Että se siitä.. televisio orjuudesta.

Ihania kauniita iltapukuja ja kampauksia oli Juhlissa, ja kyllä suomalaiset naiset ovat kauniita, ei voi muuta sanoa. Mahtavaa pukeutua varmaan noihin liehuvahelmaisiin luomuksiin, joita ei normaalissa elämässä juurikaan käytetä. Työpaikan hippaloissa meidän hienoilla daameilla on usein iltapuvut, etenkin jos ollaan laivalla tms. Ajattelin itsekkin että seuraaviin bibbaloihin voisin sellaisen vähän juhlavamman asusteen hommata, vaikka.. luulen että viihdyn kuitenkin parhaiten juuri tuollaisessa asussa mikä minulla eilenkin oli. Naisellisuus on tietenkin ihana asia, ja miksei sitä voisi nauttia joskus pukeutumalla vähän paremminJ

Nyt luultavasti olisi järkevintä laittaa tämä kone kiinni, nimittäin aamulla  soi kuudelta taas kello. On lähdettävä ajamaan kohti Lahtea, ja huomenna on kollegapäivä eli saan seuraa.

Mutta hyvää yötä kaikille, oli mukavaa taas kerran hölpötellä tänne asiaa ja asian viertä. Lähinnä kai sitä. Kummasti se vaan selkiyttää omiakin ajatuksia päivästä.

Kiitos seurasta, Halitukset Pusitukset ja rutistuksetJ))

Hei vain heiJ

Niin se aika vierähtää, huomaamatta mennyt kaiketi viikon verran kun viimeksi olen innostunut kirjoittelemaan.

Päivät ovat edelleen niin pimeitä synkkiä ja harmaita, että vaikka aamulla valoterapiaa kynttilän muodossa tuijottelisi ja imisi itseensä, ei siitä mitään sanottavaa apua ole.

Kauniilta se kuitenkin näyttää, ja kynttilän valossa lehden uutisetkin näyttävät vähemmän pelottavilta.

Menneen viikon tapahtumia on aika vaikeaa muistella, kun tuntuu että eämä menee välillä niin hektisesti eteenpäin, ja koko ajan sattuu ja tapahtuu..

Ajokilometrejä tuli kuitenkin aika kiitettävästi, ja loppukuun paineet olivat jälleen kovat. Kuitenkin sain työkuukauden vedettyä kunnialla läpi, vaikka väsähdin totaalisesti tuossa puolenkuun paikkeilla.

Ajatustoimintaa on paljon, tällä hetkellä, liittyen monenlaisiin asioihin. Mietin paljon miten voisin itseäni kehittää tässä raadollisessa työssäni., ja miten saisin tulokset nostettua itseäni miellyttävälle tasolle. Tammikuu tuo mukanaan paineet, painostuksen pääkallopaikalta ja omatkin tavoitteet nousevat kyllä melkoisesti, ei mahda mitään.

Ostin viikolla kaksi mielenkiintoista kirjaa, liittyen itsetutkiskeluun ja omaan henkiseen kasvuun. kirjoittajana on Sanaya Roman ja teosten nimet olivat Henkinen kasvu-ja Tietoisuus on voimaa.

Kyseessä on kuitenkin  henkinen avautuminen ja sen opettelu, eli vaikka liippaa läheltä näitä mun edellisiä teoksia, niin luulen että näissä on enemmän vielä sellaista sisäistä hiljentymistä, ja etsintää oman sielun sisällä.

Nyt kun olisi vain aikaa ja malttia pysähtyä ja lukea nuo kirjat, poimia sieltä oleellisin sisin mikä minuun voisi vaikuttaa. Luultavasti sekin auttaa työhön liittyen, ja antaa voimavaroja puurtaa.Tammikuu tulee olemaan todella koetteleva.

Joskus mietin miksi uhraan ajatuksia niin paljon työhöni. Onko se jotain mitä ilman en voi olla, vai olenko kuitenkin salaa niin kunnianhimoinen että haluaisin menestyä ja pärjätä elämässä muka paremmin.

Olen miettinyt tämän alan valintaa paljon, en katunut, en hetkeäkään, mutta miettinyt niin että toisaalta halu menestyä tulee myös siitä että oli niin monia epäileviä ihmisiä ympärilläni kun lähdin vaihtamaan turvallisesta vakituisesta riskittömästä työpaikasta tälläiseen, missä työn tulos riipuu niin paljon työntekijästä itsestään.

Kyllä se on tietenkin jo niille epäileville näytetty että pärjäsin, vaikka riskit olivat isot. Kolme vuotta tulee täyteen tammikuussa, ja se on kuitenkin iso saavutus tällä alalla. Eikä loppua näy.

Kun se tavoite näyttää muille on jäänyt olennaisesti taakse, on tullut tilalle näyttää itselle mihin pystyy. Toisaalta myös näyttö kollegoille on kuvassa mukana, sillä samaa taisteluahan he käyvät koko ajan joka päivä.

Vaikka tässä olenkin ollut uupunut, luulen että se kuuluu elämäni tähän vaiheeseen. Myös työhöni se liittyy, sillä ei kukaan ole kone, ja henkinen paine kun kasvaa silloin ihminen väsähtää. Ehkä kaikki tämä kompensoituu ihmisessä, välillä elät säästöliekillä, keräät energiaa tai vatvot itsesäälissä ja valitat miten väsynyt olen.(Teen sitä…sen tietää kaikki..)

Sitten jostain kummallisesta syystä, saat motivaation ja energiaa, ja fiuuuuuuuu painat menemään, ja tulosta syntyy.

Sellasta, tulihan taas vaahdottua.Työstä..heh.

Viikolla nautin kyllä lasten seurasta, yheteinen aika jää kyllä välillä tosi vähiin, ja kun tuntuu että näillä lapsilla alka ajo olla niin paljon ihan omiakin juttuja. Kivaa kuitenkin että puhellaan ja kerrotaan päivän tapahtumia, ja että äippäkin tietää missä mennään.

Tyttö tänään sanoi kun manasin ettei mulla ollutkaan käteistä rahaa, ja valittelin muutenkin jo miltei kuivaa pankkitiliäni, että no mitäs valitat, senkun ajat automaatti otolle ja nostat sitä rahaa. Heh..Sitten hän alkoi miettimään mistä automaatin nimeksi on valittu OTto..ja kysyi että onko se juuri sieltä kun sieltä otetaan..sitä rahaa. Hyvä oivallus.Jälleen yksi lausahdus joka tuo mieleen, miten erilainen lapsen ajatusmaailma on, ja miten hän vielä etsii asioita ja niiden merkitystä, sanoja jne.(Äitensäkin etsii, mutta lähinnä itseään..)

Kullanmuruja ne ovat kaikki minun kolme ihanaista lastani.

Olen kyllä hieman höyrähtänyt, nimittäin menin sitten rankan työviikon jälkeen myös tähän 2 työhöni,..kun sieltä oli porukkaa sairastunut.

Mietin eilenkin että kyllä mun oikeasti on oltava kajahtanut, kun sinne vapaa aikani puitteissa menen hullun hommaa tekemään. Kun työstä edes saisi kohtuullisen korvauksen, se olisi ok.. Tuntuu vain että sitä siitä ei todellakaan saa, varsinkin kun verottaja vie aika ison osan siitä mitä sieltä tulee.

Huvittavaa on se, että tätä mietin joka kerta kun siellä olen, silti jollain kummallisella tavalla aina sinne lupaudun kuitenkin.

Tosin olen huomannut että siinä yksin töitään tehdessä ehtii paljon ajattelemaan asioita, ja toisaalta eihän mulla mtn erikoista tekemistä iltaisin edes ole, niin että nyt kun jaksaa kuitenkin niin miksei sitä voisi sivuhommaa tehdäkkin. Siellä on kuitenkin vähän jotain etuja joita voi myös hyödyntää, kuulin eilen että uimahalliin pääsee  2 eurolla(muuten se on kai jo 5 euroa) ja punttisalille pääsee muutamalla eurolla myös. Noh se nyt ei mua niin kiinnostakkaan, kun itsellä on tuolla kuitenkin ihan kivat jutut. Lisääkin on tulossa, kunhan vuosi vaihtuu..

Semmosta. Elämän vuoristorata kulkee kulkuaan, tällä erää pysytellen raiteilla. Olen silti miettinyt paljon, ja todennut että aivotoimintani välillä lamaantuu ihan ihmeellisiin asioihin.

Miksi ihmisen pitää miettiä joka päivä, kuka hän on, miksi olen millainen olen, ja että millainen pitäisi olla. Tulee mietittyä miksi  jokin asia on niin kuin on, ja kaikenlaista.

Luulisi tällä iällä sen pähkäilemisen jo olevan ohi,..vaan ei..se senkun lisääntyy. 

Eilen tuntui kivalle, kun tässä uusin ystäväni, kävelytoverini soitteli kuulumisia, kun oli ollut pikkujouluissa. kertoili asioita mitä se toi elämään tullessaan. Jälkipuintia ja analyysiä oli ilmassa. Kivalle siinä tuntui se, että hän sanoi että mun oli ihan pakko soittaa, ja jutella sun kanssa. Tämä luottamuksen osoittamisena, uskoisin. Tänään jatkettiin asioiden puimista kävelylenkillä. Kyllä maailma aina näyttää paremmalle paikalle kun saa taakkansa jakaa jollekkin ystävälleen. Joku minulle sanoi taannoin, eräs jota kuvittelin ystäväkseni, ja jonka kanssa keväällä välimme viielnivät,..silkan väärinkäsityksen vuoksi, päättyen siihen että päätimme ettemme olleet koskaan ystäviä olleetkaan-että aikuisena ei enään luoda ystävyys suhteita, ne ystävät jotka lapsena ja matkan varrella on saanut, ovat ystäviä, that´s it. Rohkenen olla eri meiltä, ja sen olen todennut jo moneen kertaan. Ystävien ja kavereiden erotus kai on, ja tuttavia tulee ja menee. Mutta myös aikuisena voi löytyä mahtavan upeita ihania ihmisiä, joihin pikkuhiljaa tutustuu ja joiden kanssa on mukavaa kulkea elämää eteenpäin.

Huomenna on suunniteltava taas loppuviikkoa, ja tietenkin on illalla pitästä aikaa vanhempain yhdistyksen kokous. On järjesteltävää, kun ensi vkolla on myyjäiset. Siinä sessiossa menee oikeasti monta tuntia, kun ja jos ollaan saatu arpajaisvoittoja kasaan.Luetteloidaan voitot, ja pitää jakaa ne arpoihin sopiviksi. Jos nyt vaikka 300 arpaa saisi myytyä. Huh...

Tiistaina on ne pikkujoulut, joten siinä menee se ilta, ja sitten seuraavana päivänä olo on jollainlailla kuitenkin ankea…

Tiistaina maksetaan veronpalautukset tilille…jeeeee….

Viikonloppuna ei muuta juuri erikoista ollut kuin ulkoilua ,pyykinpesua, Tytöt oli meillä leikkimässä lauantai päivän, ja sitten tietty töitä ja lukemisia, jne. Kävin kävelemässä jokaisena iltana, siitä olen itseeni tyytyväinen.

Mutta ei se auta, laihtuminen on tyssännyt kuten odotettavaa olikin. Nyt pitää ottaa konsteja lisää.

Uusi viikko on alkamassa, ja jollain tasolla elämä on jälleen tällä hetkellä hyvin.  Kun on sielulla hyvä olo, on kaikki muutkin asiat kai järjestyksessä.

Toivon kaikille oikein ihanaa joulunalusaikaa, mukavaa alkavaa viikkoa ja jonsen ehdi kirjoittaa myös tunnelmallista Itsenäisyyspäivää.

Poltellaan kynttilöitä ja tunnelmoidaan ystävätJ))