Sartsukka 的个人资料Näin pääset hetkeksi pää...照片日志列表更多 工具 帮助

日志


7月29日

Kauniit muistot mieleen jäävät:)

Viikonloppunen ja todella hintsusti lomaa jäljellä.  
Hieman kerrottavaa myös edeltävistä päivistä. Mukavia -tunnelmallisia herttaisia päiviä kaikki omalla tavallaan, ja nyt sieluuni on kertynyt seesteisiä ihania kauniita ja herkkiäkin muistoja.
Ihmeellisesti panikoituu kun tietää että työt alkaa.Siksi kaikki mitä mieleen lämpöisestä kesästä jää, on tärkeää. Kaikki hyvä loppuu aikanaan sanoo sananlasku, vaan rakkaus ei milloinkaan. onko niin, se kaiketi jää nähtäväksi...
Keskiviikkona olin ajelemassa sekä päivällä lasten kanssa että, iltasella itsekseni.Vein lapset Tampereelle, Pirkanhovin aamiaispöydän kautta Ideaparkkiin, sieltä Koskikeskukseen, jossa vähän shoppailtiin ja lapset söivät Arnoldsin ihanat donitsit. Kävimme Prismassa reppuostoksilla, ja muutaman kivan paidan ostin Tomille ja hupparin Markukselle.Vielä ajelimme kohti Kangasalaa, ja siellä isoa Kirppistä. Tein jälleen löytöjä. Farkkucaprit, kivat kengät, uuden meikkipussin, kirjan jne...
Kotiinkin löysin, moottoritien kautta, ja tilasin matkalla Kiinalaista herkkua syömisiksi. Laiska minä, en taaskaan jaksanut valmistaa ruokaa. Muutama tunti huilailua kotona, ja sitten lapset halusivat mummilaan. Minä levoton sielu päätin mennä vielä ajelemaan, Kävin katsomassa Oriveden iltaelämää, Aika hiljaista, ja rauhallista eli iltaelämää siellä ei sanottavasti ole.Mukava iltahan siitä tuli,ajatukset ajellessa herkistyivät, ja ajatus viiletti pitkin poikin.Huomasin että pimeäkin tulee, ihan yhtäkkiä yllättäin, ja pimeällä ei niin mukavaa ajaa. Tottuu siihenkin , pianhan ne illat ovat aina pimeitä. Ajeluttaa, huomaattekos, kun olen tottunut päivittäin souvailemaan satoja kilometrejä, ja tällä lomalla oli kokonainen viikko, etten ajanut metriäkään. harvinaista..Nyt jo ajohammasta pakottaa.
Torstaina aamulla päätin lähteä ajamaan Keuruulle/Virroille, muksut olivat mummilassa, ja mulla ei mitään ihmeitä tekemisiä. Ahteri autonpenkkiin ja menoksi.reissu oli yksi kesä parhaimmista, ja tunnelmallisimmista.
Vierailin ihanissa paikoissa, mm.IsoRimpin luonnonsuojelualueella ja Pihlajaveden erämaakirkossa.
 
Suomesta löytyy niin niin mahtavia paikkoja, että ulkomaailma saa olla kateellinen kertakaikkiaan. Turhaan ehkä matkata maailmanääriin kun rauhan ja kauneuden voi löytää läheltä.
Isorimpin lintutornilla olin Bongailemassa:) lintuja vai mitä lie. Maisemat olivat erikoiset, alueen vesistö on umpeenkasvanut suopohjainen, eikä lammesta tietoakaan enään. Kuitenkaan en olisi uskaltanut mennä lammelle kävelemään, sillä varmasti hetteikkö oli upottavaa.Alueella oli yöpymistä varten erämaa kämppä, ja mahtava savusauna. Jokeen oli tehty uimapaikka, ja rannalla odotteli saunojia ihana savuntuoksuinen sauna.Grillikota, ja upeat maisemat, kera hyttysten. Jätin puumerkkini vieraskirjaan, ja haaveilin. Kuuntelin veden kohinaa, ja uskomatonta että mitään muita kuin luonnon omia ääniä ei kuulunut.Toivon  että pääsen vielä uudestaan tuolle paikalla, jonne sydämeni teki pesää.
 
Aivan IsonRimpin vieressä oli tuo kaunis Erämaakirkko.
Erämaakirkon seinille on muodostunut ihmisten varjot jumalanpalveluksien aikana, kun aurinko on paistanut , ja varjojen kohta on jäänyt peittoon. Tuo kaunis vanha puukirkko on keskellä ei mitään, seuranaan hiljaisuus,ja humisevat puut. Puukirkon tunnelmaa ja tuoksua, jalkapuu vaivaisukko keräämässä kolehtia.Olisinko soveltunut jalkapuun häpeään, harkitsemaan syntejäni?? Maistoin pihalla muutaman mustikan, kesä ensimmäiset.Tuon kauniin kirkon rauha viipyi sydämessäni, ja vaikka tuolla käynnillä hieman itkinkin, sai sieluni rauhan kuten kirkossa tapana on rauhoittua.Tämän päivän aikana koin monia eri tuntemuksia, ja päällimäiseksi niistä jäi se että rauhoitun luonnossa-kirkossa, ja veden äänet antavat voimaa.Mikään näistä ei tietenkään voita voimaa jonka saa rakkaalta ihmiseltä.
Löytyipä vielä virroilta pikkuruinen kirpputori, jolta jälleen löytöjä.Yllättynyt Valkoinen farkkutakki,  tuliais kirja,Marimekon penaali jne. Kyllä kyllä, ei päivääkään ilman kirppistä:)
Paluumatkalla satoi vettä, kuin ämmiä äkeinä. Heh hee...
Puhuin parituntia puhelimessa, eli lähes koko ajamisen ajan. Duunikamu soitteli, muutamaan kertaan,laittoi lopulta viestin jossa sanoi että Sarin suu taas käy...lopulta kun pääsi läpi, sanoi jaksatko vielä puhua vai kuunteletko vaan...heh.Kivoja Duunikamuja,...
Illalla lapset huhhelehtivat pihalla, ja minä menin naapuriin juomaan teetä ja parantamaan maailmaa.Oli mukava sessio. Ystävät ovat tärkeitä asioita, ja kiitos heille siitä että on olkapää minne nojata, ja että on luottamusta jotta voivat jakaa oman taakkansa kanssani. Teetä ja sympatiaa."niin valoisaksi päivän saa, kuppi teetä ja sympatiaa...kun kosketuksen lämpöisen tunnen virkistyen.."
Perjantaina kävin ottamassa säkkyrät, eli lisää kiharaa, ja sitten halailin kotiin tullutta esikoista kaksiminuuttia ennekuin hän karkasi kavereita moikkaamaan.Loppupäivän pesin pyykkiä, kaikki vaatteensa olivat aivan...huh huh..
Innostuin siivoilemaan veskissä, ja sitten keräsin Ikean suuuren kassillisen rompetta kirppikselle vietävää. juu-u son vieläkin se pöytä. Ja romua...sitä piisaa. Vein kasseja ja kirkoja ja vaatteita  ja kenkiä...
Hinnoittelussa meni jo aika kauan aikaa, ja putsasin pöydän aikani kuluksi, vein osan kamoista ilmaislaatikkoon. Yllättävää kyllä, oli mennyt paljon kaikenlaista, ja vuokrien jälkeen jäikin vielä kiitettävästi rahulia.
Käytiin sitten ruokakaupat ja tarjoustalo, jonne sain rahaa uppoamaan enemmän kuin laki sallii. Oli kaikenlaista loppu, pumpulitollosta lähtien. Ostin uuden peilin veskiin kun tuo esikoinen sen aikaisemman hajotti.(vahinko vahinko...hmm). Valoputkia oli posahtanut ne piti sytyttimineen uusia. Ostin keittiöpyyhkeitä,käsipyyhkeitä, vessapaperia, talouspaperia , säilytyssysteemejä sun muuta diipadaapaa, ja meni 160 euroa. Huh...Mua ei saa päästää kauppaan, ...Ymmällään
Yllättävää että ruokakauppaan ei mennyt ihan niin paljon.
Ilta kului naapuritalon kakaroiden meuhkaamista kuunnellessa katsellessa, ja pariin kertaan hälyytyskeskukseen soitellessa.
15 vuotias äitin pikkuneiti järjesti pippalot,kun äiti oli jossain reissussa.Nuoret häiriköivät kahden talon väkeä. Ajoivat skoottereilla ja mopoilla juovuksissa, rikkoivat yhtiön omaisuutta(ulkooven lasin, nimitaulun lasin, pullot käytävään rikki, vaahtosammutin pihalle, ja hakkaaminen kiveen...), melusivat ja häiritsivät. Vasta viides soitto hälyytyskeskukseen tuotti kunnon tuloksen,Sanoin meinaan että on se nyt Helvetti ettei niitä autoja saada tänne...ja puhelu katkesi.. ja siinä vaiheessa nuoret kävivät ja lyömään naapuritalon asukasta. Ilmeisesti hälyytystehtäviä oli paljon, kun ei apua aikaisemmin saatu. Tämän alueen nuoriso terrorisoi muita juuri epämääräisellä mopojen käytöllä, juovuksissa ajamiselle, jne. mitä liikkuu teinin päässä, tai vanhempien jos he eivät pysy kärryillä missä ja miten mukulat mopoillaan ajelevat. Kolme päällä, kenelläkään ei kypärää..Nuorena sitä kuvittelee lävänsä ikuisesti, olevansa nuori ikuisesti, saavansa tehdä kaikkea mitä haluaa, ja että mitkään säännöt eivät heitä koske.Hmmh..
Meidän lapset suurisilmät seurasivat tapahtumia, ja sanoin siinä aivan ääneen, että toivoisin todella, että heillä  parin vuoden päästä tuo järki kulta olisi mukana joka kuviossa, eikä tälläisiä älyttömiä kahnauksia tulisi. On vaikeaa kasvattaa, ja on vaikeaa olla luottavainen, kun joukossa se tyhmyys todella näyttää tiivistyvän.Laitan käteni kyynärpäitä myöten ristiin, ja toivon että olen osannut lapsilleni saada sellaisen ajatuksen päähän, että hauskaa voi pitää, saa pitää, ja olla ystävien kanssa, mutta käyttäytyä siivosti räkimättä, tappelematta, uhkailematta, ja roskaamatta, rikkomatta.
Jos niin käy, ovatko lapsoseni enkeleitä...heh...tai harvinaisen viisaita. Ehkäpä äiteensä tulleita, joka ei koskaan(valehtelee niin että nenä aksvaa ja korvat ehiluu) tehnyt mtn kummallista tai kiellettyä.
Tänään nukuin pitkään, luovutin esikoiselle rahaa pyörään, pitkin hampain, kävin kirpparilla Maken ja muutaman kamunsa kanssa,kun pienemmät olivat synttäreillä yläkerrassa.Läytöjä löytöjä, jälleen kerran. Soittorasia Mandille, Iittalan lasikuvaelmia, jalalliset viinilasit, kännykkäreppu,kassi, tekstarimuistikirja(saapuneille viesteille, joita ei raatsi hukata ja tuhota. kaikille IHKUILLE:)) ja mitä lie muuta.Huh..ROMUA.Piffasin maken kamuille kebabbilassa annokset, ja itse syötiin Salaatit. Tosin tarjoilija sössi ja syötiin ensin eka annos puoliksi, ja toinen tuotiin kotiin iltapalaksi.Salaattien tulo kesti kolme varttia, ja kun tulivat olivat vääränlaiset. Huoks.Siksi otettiin toinen kotiin mukaan.
Naapuri soitti minutkin synttärikahveelle, ja jäin suustani kiinni selostamaan Bulgariasta juttuja,..tulihan kiire valmistautua Mimosan Hipiä teatteriesitykseen. Meikälikka osaa olla nopea, jos on kiire,..se on huomattu. Joku muukin on huomannut:) kymmenen minuuttia ja kaikki tärkeä oli tehty:)
Ihana ja mahtava teatterielämys, Juicen sanoituksilla tehdyt kappaleet saivat sielun sykerryksiin, ja nauroin vedet silmissä komiikkakohtia. Kyllä herkistää tuollaiset rakkaustarinat, näinkin vanhaa persoonaa,..heh.kesäteatteri tai mikä tahansa teatteri on kyllä mitä mahtavin tapa rentoutua ja irrottautua arjesta.
Kävimme nauttimassa irishcoffeet, ja sitten tulimme kotiin. Muksujen kanssa kävin vielä näyttämässä Bulgarian valokuvat naapurissa, ja maistoin hyvää kermaista likööriä.
Huomenna on suunnitteilla Tuuloksen maaseutumarkkinat, joilla esiintyy Indika kello 13.00.Sinnekkin on tulossa muksuja enemmän kuin lakisallii, meillä on yksi yövieras, omat ja sitten vielä yksi kylkäinen. Voih...miksi mun autokyydit on aina niin suosittuja..Heh...pitää ehkä ostaa iso tila-auto sillä olisihan sinne tulijoita ollut vieläkin enemmän.
Muutama kuva tähän, ja loput omaan albumiin ja kansioon.
Sieluni sykkii, ja sykähtelee.jotain jännitystä on ilmassa,....
 
Nyt hyvää yötä ja Rakastakaa toisianne,Punainen sydän
 
 
 
 
 
 
 
 
 
7月24日

Loman loppumetreillä...

 

Myspace Moods Icons

Hello samanmieliset-erimieliset-erikieliset-ja muuten vaan innokkaat palstanseuraajat!

Sataa, ja on kuin syksyllä nämä päivät. Ei sillä, että valittaisin, koska kesä on kesää, satoi tai paistoi.

Loma alkaa ola loppumetreillä, ja viimeisistä päivistä kai tulisi ottaa kaikki irti mitä vain pystyy.

Viikonloppu mennä hupsahti, sen kummoisempia tekemättä. Perjantaina veljenpoika soitteli ja kysyi saako tulla käymään, ja tottahan toki meille tulla saa.Kipasin kiiresti kauppaan hakemaan kahvijauhoja ja tarjottavaa -samalla täytin jääkaapin vkonloppua varten jo pullolleen.Suoraan sanottuna muutenkin  pakoilin maailmaa monta päivää.Olin kotona , lueskelin ja tuijottelin tyhjyyteen. Pesin pyykkiä, ja touhuilin millon mitänkin. Yritin vähän lueskella, vaan keskittymiskyky on kateissa taas kerran.Ihan kivaa vaihtelua oli kun veljen poika tupsahti kahveelle, ja uskomatonta me saatiin maailmanparannus juttutuokiossa menemään 4 tuntia. On mun sanottava että olen onnellisessa asemassa joidenkin rakkaimpien sukulaisien suhteen, sillä välit ovat aikuisuuden aikana entisestään lähentyneet. Luulisin että on aika harvinaista käydä tuollaisia juttutuokioita tätinsä kanssa.(minä=täti)Mikäs siinä,sanotaanko että molemmilla oli varmasti paljon parempi olo ja mukava mieliala.Oli paljon puhuttavaa, emmenitä ja tuelvia, sielunsyövereiden asioita. Tytöt olivat menneet isomuorille, joten oli niin rauhallistakin, kun meidän muksutkin juoksi jossain pihalla.

Lauantaina, öööh, en todellakaan tehnyt mitään järkevää, Makoilin parvekkeella aina kun aurinko uskaltautui näytille, eli en montaa kertaa.

Hermo on ollut tiukalla, joten tupakkaa näyttä menevän enemmän kuin laki sallii.Huoks.

Sunnuntain käytiin lasten kanssa uimarannalla, aurinko paistoi lämpimästi iltapäivällä. Makoilin tyytyväisenä lämpöisellä hiekalla.Kävin pari kertaa uimassakin.Kylmää kylmää oli Apparan kirkas vesi, mutta ihanasti viilensi tätä tyttöä.Rantsusta hilppastiin kauppaan, hakemaan elokuvaeväitä .

Vein muksut katsomaan Harry Potteria leffaan, ja menin sinne siis itsekkin. Harry Potter ja Feeniksin kilta.Parin tunnin mittainen leffahetki, ja ihan mielyttävä. Tykkää Pottereista. Söin popcornnia masun pullolleen:)

Öisin uni on niin niin levotonta, oikeaasti kaiken tämän myllerryksen keskellä,että univelka senkun lisääntyy vain. Luulisin että yritän saada velkoja tasattua, ja ottaa rästejä kiinni jossain vaiheessa.Pakkohan se on ennen töiden alkua saada se homma kondikseen. Ainoa että ens viikolla mennään sinne Koulutuspäiville, jolloin tulee valvottua Juhla-illallisilla ja palkintojen jaossa koulutuksen päätyttyä,ja koska meillä tyypillisesti viini virtaa, niin hmm...voi sitä seuraavaa aamua jolloin myös on koulutusta. Aamiaiselle on päästävä maksoi mitä maksoi, se on niin kulinaarinen elämys nuo upeat ruokailut Krapihovissa.Koulutans eillä itsekkin, toivottavasti ennen Juhla illallis iltaa, ja viinejä...Ymmällään

Voi veljet, minust tuntuu että en ole juuri tänä kesänä muuta ehtinyt kuin syödä,..SYÖDÄ...SYÖDÄ...ja ettei puhuttais palturia olen myös JUONUTPyörittelee silmiään.Kulinaarisia kokemuksia on todella ollut, ja kaikenlaista muutakin elämystä liittyen hyvinvointiin ja terveyteen. Ylensyönti nyt ei ole mitenkään suotavaa, mutta minkäs sille mahtaa että persoonassani asustaa Nainen joka ei osaa sanoa ei.Miksi ihmeessä moni asia on niin niin ihanaa, että sitä aivan ampuu yli, syömisiensä ja juomisiensa kanssa.Ymmällään

Maanantaina lapset halusivat mummille, ja mietin miten kuluttaisin aikaani. Päätin lähteä hieman ajelemaan, ja päädyin matkasäkkieni kanssa Tampereelle, Hotelli Ilvekseen.

Otin Superior huoneen kylpyammeella, ja vietin nautinnollisen päivän ja illan. Ensinnäkin, söin oikein hyvin:)heh...yllätys varmaan...ostin edullisia hiustenhoitotuotteita HairStoresta, Kävin pyörähtämässä Koskikeskuksessa, istuskelin terassilla, ja menin elokuviin katsomaan Die Hard 4-leffaa. Taattua actionia koko elokuva alusta loppuun saakka. Leffan jälkeen menin vielä muutamalla Drinksulle ukko-nooa pubiin, ja sen jälkeen kylpyyn huoneeseen. Mmm...ihanaa.Jännä maisema, tavallaan tehtaan maisemakuva, mutta myös keskustan vilinää, ja Tammerkosken pyörteitä. Huoneisto oli 11 kerroksessa, eli huipulla tuulee.

Pikkuirtiotto arjesta jälleen kerran, itsekkäästi, mutta edelleen mielestäni ansaitusti. Koska täällä ei muksut olleet kotona, ajattelin että muutoin istun sisällä, siivoilen ja koluan nurkkia, ja lomaa on enään näin vähän jäljellä. Niinpä päätin tehdä jotain mullistavaa.Kallista tuo hotelli yöpyminen tietenkin on, mutta sen arvoista. Huone oli aivan mahtava, oli amme kylpytakki,minipullot kaikkia tarvittavia tuotteita, kahvin/teenkeitto mahdollisuus, tossukat, olisi päässyt uimaan ja saunomaan,  kaikkea en valitettavasti ehtinyt tekemään. Aamianen oli aivan loistava, se mitä nyt jaksoin syödä.Mustaamakkaraakin, heh, se oli jo elämys aamiaisella. Hyvän makuinen kuitenkin.Parkkimaksu oli todella kohtuutun vuorokaudesta, koska Hämptönissa saa pysäköidä hotelleissa ilmaiseksi, Tampereella siitä maksetaan 16 euroa.Huh.Olipa yllätys että Pirkanhovissa pysähdyin kotimatkalla SYÖMÄÄN.Nyt on tullut hotellielämää siis vietettyä, vaikka tämä oli luksusta moneen verrattuna.On kyllä mainittava, että minilomani oli oikein onnistunut, kaikinpuolin!!

Vielä ensiviikolla yksi Hotelli yöpyminen ja sitten alkaa syksyn arki.

Syksyn mittaan on mahtava mietiskellä kaikkea mitä tänä kesänä on tullut koettua, ja niillä muistoilla taas jaksaa eteenpäin, kohti vuoden pimeintä aikaa.AurinkoI Need sunshine...

Iltasella menin naapuriin teelle, ja vaihdoimem loma/ muut kuulumiset teekupposten äärellä. Tilasin jälleen oriflamen huipputarjouksia, hih. Noo, ne tulevat vasta parin vikon päästä.Nyt onkin oikein ihonhoito buumi. Ostin eilen hairstoresta kokovartalo kuorintaa, ja eilen sekä tänään on ihoa kuorittu, rasvattu, on ollut puhdistavaa naamiota, kuorivaa vaahtopesuainetta, on rasvattu c-vitamiinitipoilla ja voiteilla. Jumakekka mikä määrä meikäläiseen uppoaa kosmeettisia aineita..ihan kamalaa.Enkä silti ole miksikään muuttunut, iho ei ole parempi, eikä pehmeämpi KAI...mutta on se vaan totta, että tuolla kaikella on se psyykkeen vaikuttava puoli. kun haluaa hemmotella itseään, tekee hoitoja ja nautiskelee. Siitä saa energiaa.Saunoin ja liottelin ihanassa Lavendelikylpyliuoksessa jalkojani. AAAAAH:

Olo on ollut kuin tulisin kipeäksi, jokaista lihasta särkee ja kolottaa. väsyttäkin vietävästi. Nyt taitaa olla pian aika mennä nukkumaan, että jaksan aamulla herätä. Aamuruokailu nimittäin Pirkanhovissa kiehtoo minua. 5.90 maksaa pernenä..ei paha. Mahan saa pullolleen, eikä aamulla tarvitse kotona laittaa mtn. Valmiiseen ruokapöytään...grrrrrSairas

Eihän se kesäloma vielä loppunut ole, vaan kun hain lapset mummin luota, sanoin että huomenna lähdetään käymään IdeaParkissa, katsotaan vähän syysvaatteita,reppuja, koulutarvikekita, ja vietetään mukava päivä. Muksut haluaa myös Koskikeskukseen, ja lupasin sinnekkin. PirkanHovissa on aamiainen 9.00 asti, Iltapäivällä ehkäpä ehkä Rax tms.Naapurin tytteli pyydettiin mukaan, joten eiköhän meillä kälättämistä riitä.Neidit saavat kierrellä itsekseen liikkeissä, ja me kuopusen kanssa sitten kierrellään yhdessä. Ideaparkissa oli mm valtavan suuri lelukauppa..huh.

Katsotaan mitä muuta kivaa keksitään, jos vain sää meitä susoii. Itseäni kiinnostaisi Tampereen kirpparit.

Tällä viikolla on sitten ohjelmassa vielä kampaajalle meno-otan uutta permanenttia ja kuontalon lyhennystä.Kesäteatteri-ilta...ja hei...me mennään SYÖMÄÄN varmaan Rossoon tms, sen jälkeen.Eräs ystävä pyysi vielä halpaterassikiekalle, eli 2 euron päiville Williams Pubiin, mutta en ny tiiä, sen pitäs olla huomenna tai torstaina sen. Voi olla että jätän sen väliin.,ellei muksut jostain syystä halua mennä mummille...

Sunnuntain mennään Tuuloksen maaseutumarkkinoille, Kuuntelemaan Indikaa joka esiintyy ilmaiskonsertissa klo 13.00. Neiti ja minä molemmat tykätään Indikasta.Ja pitäähän sitä nyt maalaismarkkinoilla käydä, kävin viime vuonnakin.

 

 

Esikoiseni tulee pian kotiin, ihanaa. oikeasti on jo kova ikävä.

Niin se loma mennä pörheltää, ja kesä taittuu pikkuhiljaa syksyn puolelle.

 

Nyt on pakku kehua Mikkoa, se on niin lahjakas kaveri että oksat pois. Näin äsken hänen tekemänsä maaluksen, ja meinasin pyörtyä. Miten jollakulla voi olla noin mahtava lahja käytettävissä, mutta ehtii vain harvoin tehdä teoksi. Huh. WAU siistii!!!!

Tilaan jonkun ihanan rauhottava teoksen...ittelleni,..alas tekemään sitä.Kiitooos.

Mut nyt heisunveisun ja silleen.

 

 

 

 

 

7月22日

Polku kartastossa

 
MySpace Graphics

Elämä ottaa ja antaa, jokainen päivä voi olla mahdollisuus, tai portti uuteen.

Voit kulkea elämän perus polkua pitkin, huomaamatta sen eroavia haarautuvia polkuja, tai voit eksyä tuollaiselle polulle, ja löytää uuden suunnan matkaasi.

Elämän tarkoituksena on tutkia tuota karttaa, jota polut ristiin rastiin  kulkevat. Jonkun elämä kulkee suorana kohti määränpäätä. Voi olla myös että hänen polullaan on hyvä olla, ei ole tarkoitustakaan lisätä karttaan tutkimusretkeä.

Hän on ehkä arka, eikä uskalla ottaa riskiä, löytää seikkailua. Ei etsiä sitä mikä puuttuu, sitä mikä voi odottaa jonkun polun haarassa.

Paljon  on kulkijoita joiden polku risteää suuntaan ja toiseen, sokkelona ja sokeana hapuillen pimeässä. Jokainen polku on merkki jostain.

Minun karttani taitaa haaroittua peruspolusta , se etsii suuntaansa, ja risteilee. Missä sen määränpää häämöttää, ja millaisena sinne perille pääsen?

Kartallani näen suuria puita, ne seisovat hievahtamatta paikoillaan, ja tiedän että niihin puihin voin aina luottaa. Ne suojaavat sateelta, antavat voimaa ja rohkeutta. Ne kertovat totuuden , arvostelematta. Tiedätkö mitä ne voisivat puut ovat? Ne ovat ystäviä elämän matkalla, ystäviä jotka eivät poistu rinnalta tai kartalta, vaikka tapahtuisi mitä.

Niiden juuret tukevat puita myrskyissä, ja antavat merkin milloin pitää juurtua.

Kartassani näkyy pieniä taimia, joiden juuret eivät ole kiinnittyneet muualle kuin samaan suuntaan oman polkuni kanssa. Niiden taimien omat polut lähtevät joskus erkanemaan.

Oman puuni juuret ovat pinnalla, niillä ei ole vielä tarpeeksi rehevää multaa minne voisivat kaivautua.

Enää ei myrskyissä latvani taivu niin suuresti kuin se taimena teki.

Nyt sen latva on etsimässä uutta suuntaa,.. ja juurakko on astumassa uudelle polulle…

Sillä polulla paistaa auringon säde, jaka houkuttaa hymyilen luokseen. Nyt tarvitsen vettä.. joka antaa juurille voimaa, kaivautua uuteen puhtaaseen multaan.

7月19日

Gwen Stefani-4 in the morning

Waking up to find another day
The moon got lost again last night
But now the sun has finally had its say
I guess I feel alright

But it hurts when I think
When I let it sink in
It's all over me
I'm lying here in the dark
I'm watching you sleep, it hurts a lot
& all I know is
You've got to give me everything
Nothing less cause
You know I give you all of me

[CHORUS]
I give you everything that I am
I'm handin' over everything that I've got
Cause I wanna have a really true love
Don't ever wanna have to go & give you up
Stay up till Four In The Morning & the tears are pouring
& I want to make it worth the fight
What have we been doing for all this time?
Baby if we're gonna do it, come on do it right

All I wanted was to know I'm safe
Don't want to lose the love I've found
Remember when you said that you would change
Don't let me down
It's not fair how you are
I can't be complete, can you give me more?
& all I know is
You got to give me everything
& nothing less cause

You know I give you all of me

[CHORUS]
I give you everything that I am
I'm handin' over everything that I've got
Cause I wanna have a really true love
Don't ever wanna have to go & give you up
Stay up till Four In The Morning & the tears are pouring
& I want to make it worth the fight
What have we been doing for all this time?
Baby if we're gonna do it, come on do it right

Oh please, you know what I need
Save all your love up for me
We can't escape the love
Give me everything that you have

& all I know is
You got to give me everything
& nothing less cause
You know I give you all of me

[CHORUS]
I give you everything that I am
I'm handin' over everything that I've got
Cause I wanna have a really true love
Don't ever wanna have to go & give you up
Stay up till Four In The Morning & the tears are pouring
& I want to make it worth the fight
What have we been doing for all this time?
Baby if we're gonna do it, come on do it right

(Give you everything)
(Give you all of me)
Soittoäänenä, kaunis kappale:)
 
7月18日

Kotimaan kamaralla

glitter graphics glitter graphics glitter graphics glitter graphics glitter graphics glitter graphics glitter graphics glitter graphics glitter graphics glitter graphics

Free Image Hosting at www.ImageShack.usKotona taas:)

Matkalla on mukavaa olla, kokea nähdä ja tuntea asioita. Vaan on se maailman parasta kun pääsee välillä kotiin, niin voi sitten taas pian jonnekkin lähteä.

Kirjoitin käsin matkakertomuksen, jonka siirrän joskus hamassa tulevaisuudessa koneelle, tänne kaikkien pähkäiltäväksi.Ajattelin asiaa niin, että itse googletin monena päivänä matkakohteen tietoja, ja poimin palasen sieltä toisen täältä. Kokosin koko lomamme kirjaimiksi, voisin kuvitella että siitä on joskus jollekkulle googlettajalle hyötyä.Muutenkin oli mukavaa kerätä ajatuksia, hyviä ja huonoja puolia reissusta.Silmäillä tehtyjä asioita hieman enemmän ajatellen, makuja tuntemuksia, edullisuutta, kalleutta, kauneutta köyhyyttä, jne.Rannalla makoillessani kirjoitin kynä sauhuten, ja aina kun hetkiseksi hengähdin.Hieman luovuutta ja hiljaista rauhaa, se sopi lomaan oikein hyvin.

Ilmat olivat loistavat. Kaikkina päivinä paistoi aurinko, kahtena oli enemmän pilviä, ja muutamana päivänä kova tuuli.Satoi varmaan kymmenisen pisaraa, eräästä pilvestä.Helle oli seuranamme, ja siksi rusketuin kauniin ruskeaksi.

Otin yli 200 -ei kannata huolestua, en laita kaikkia tänne.Muutaman kuvan lisäilen, että uskotte minun olleen siellä:)

Ylitin budjettini,..tai oikeastaan päätin elää hövelimmin, söin ja JOIn hyvin.Ostin myös tuliaisia ja hemmottelin itseäni. Kävin hierojalla kaksi kertaa, ja nypitin/värjäytin kulmani.Kulinaarisuus valtasi minut, kertakaikkiaan, samoin kulttuuri ja tunnelma.

Tämän lomaviikon aikana Sunny beachilla on ilmennyt legioonalaistauti epidemia, eräs hotelli suljettu, ja kaksi nuorta miestä sai surmansa.ihmisiä tällä hetkellä lomalla Bulgariassa on varmaan satoja tuhansia. Myös tuolla beachilla sen huomaa, ja se joka haluaa rauhaa ja kauneutta, voi unohtaa tuon kohteen, niin hektinen se on.Myyntikojuja on satoja, piraatteja myydään joka kulmalla. Sorruinhan minäkin niihin.Rantaroleksia myöten. hih..no ei vaan, kellon merkkiä en muista.Mutta käy oikeaa aikaa, toistaiseksi.

Lentomatkakin oli mielyttävä, ja laitankin tähän kuvan kun olen ensimmäistä kertaa elämässäni PILVESSÄ!!Lentopurkki oli ahdas..mutta sopihan sinne istumaan kuin sillit suolassa.

Matkaseuran valitsin oikein, pärjäsimme mielestäni niin hyvin, ja olimme yhtämieltä epäkohdistakin.Uskalsin mennä ekstreme bussiin , henkeni kaupalla, ja matkustaa n.0.35 € beachilta Nessebaariin.Kahteen kertaan vielä.Noihin busseihin sulloutui yli sata ihmistä sisään, ja rahastaja yritti puikkelehtia välistä rahastamaan. Varppina joku pääsi pummilla, ja toinen varma asia oli että nojailuissa joku menetti rahansa. Minulla oli rahavyö..jonka ostamista en kadu pätkääkään.Ajattelin että henki menee, kyyti nimittäin oli älyttömän hurjaa. mutta hengissä selvittiin, ja tasapainossa pysyttiin, nimittäin siellä seistiin.

Join paikallista pontikkaa, rakiaa, enkä hirveästi kyseisestä juomasta nauttinut. mutta toin sitä maistiaisiksi kotiakkin, pidettäköön Bulgarialainen ilta naapureiden kanssa.

Löysin niin mahtavan punaviinin, Semisweet Kadarka,..maksoin siitä 1€/plo.Paikallinen baileys,..eli kermalikööri tuli myös testattua, 1 levan lasillinen, elikkäs n.0.53€. Otimme aina tuplat:)Margaritat ja Sex on the beachit tuli maistettua, olutta, ja paikallista minttulikööriä. No hei...joimme myös Cappuzinoa ja vettä.

Kävin luostarissa, käärme joella,ortodoksisessa kirkossa, kodissa,vuorilla,Mustan meren rannalla,vanhoissa kaupungeissa.Pesin kasvoni pyhässä parantavassa lähteessä, sytytin kynttilän kuolleelle, ja elävälle.Olin hevoskärryissä, tingin basaareissa. Istuin auringossa ja uin uimaaltaassakin, sekä meressä. Kuljin jalat hiekassa, kohti auringon laskua.

 

 

 

 

 

7月9日

Matkakuumetta

MySpace Graphics
Eihän sille mtn mahda, että vatsassa on perhosia, eikä uni meinaa millään saapua.Tosin, myönnän etten ole edes yrittäny.

Huomenna tiistaina,aamulla kone nousee, ja minä sen mukana. Toivokaamme sen pysyvän ilmassa laskeutumiseen asti, sillä haluaisin niin mielelläni palata takaisin loman jälkeen-.Kohteena on siis Bulgaria ja Sunny Beach.Sääennusteen mukaan tiistaina on poutaista ja kuumaa,30 astetta, ja keskiviikkona pilvistä ja voi jopa sataa,+33 astetta. Kivaa, tietenkin siellä,sataa kun minä sinne menen.Plääääääh.Jos niin käy olen kyllä pettynyt. sadetta saa kuunnella kotoSuomessakin aivan tarpeeksi.Pitäkäätten siis Sarpan säälle peukkuja, ettei tarvitse baarissa nautiskella drinksuja kaikia päiviä, näkemättä maisemia..

Pohjarusketusta kävin muutaman kerran hakemassa, solariumissa, jotta en niin palaisi.

Tuossa järjestelin vaatteita ja kokeilinkin joitain, on aika vaikeaa tietää mitä siellä tarvitaan.Veljen tyttö oli toistaviikkoa sitten samoilla seuduilla, itsesiassa samassa hotellissakin,ja perjantaina poiketessaan sanoin että pitkää vaatetusta siellä ei tosiaankaan tarvita. Mutta jos sataa...

Olen surffaillut ja etsinyt kiinnostavia juttuja Bulgariasta, ja siitä minne kannattaisi suunnistaa. Ystäväni on tehnyt samanlaista taustatutkintaa, joten katsotaan nyt mihin me sitten loppupeleissä menemme.Jokatapauksessa olen innoissani kaiken tämän paniikin keskellä. MINÄ olen lähdössä lomalle.Passi ja hammasharja mukaan ja koneeseen.

Tänään kävimme lasten kanssa mansikkamaalla, samalla tilalla kuin viime vuonna. Paikasta jäi ikimuistoiset hetket mieleen, ja kun olin osallistunut johonkin kilpailuun sain jopa kutsun tulla marjoja poimimaan.Sinne siis tänään suunnattiin, kerättiin kolme Tupperwaren kulhollista mansikoita mukaan.-pompittiin pomppulinaassa, minä muksijen mukana. Suosittelen kyllä lähiseudun lukijakuntaa menemään tänne Kankaisten marjatilalle, sillä siellä on mukava palvelu, ja etenkin lapsille suunniteltua oheistoimintaa, joka ei maksa mitään.

Mummi oli tehnyt mansikakakkua, ja vähähiilihydraattinen ruokavalio meni sijoiltaan, kun oli pakko sitä pikkiriikkisen maistaa. Söin myös mansikoita vatsani pullolleen, ja herneitä. Ruuaksi tehtiin kiinalaistyyppistä wokkisysteemiä, jolla nyt ei ole mtn nimeä. ostin Unclebensin ateria akstikkeen chilimausteisena, paistoin kananpojan suikaleita, kesäkurpitsaa lohkoina,sipulia,ja Amerikansekoitus. keitin nuudelia, mutta niitä en itse syönyt kuin yhden haarukallisen. Mukelot ahmivat posket lommoillaan, ja myönnettävähän tuo on että maistui minullekkin.

Huomiseksi ostin kirjolohisiivuja hunajamarinaadissa, teen niistä jotakin herkkua.Ehkäpä sekavihannekset höystettynä Creme Bonjour Cuisene pippurisekoituksella.Luultavasti illalla en pysty enään mitään syömään, kun mahassa valskaa nyt jo. Paniikki...

Mieli on hieman levoton, ja odottelen kovasti uutisia eräältä ystävältäni, toivottavasti vielä ennen lähtöä kuulen hänestä.

Perjantaina kävin hakemassa uudet silmälasini, ja sain kuin sainkin korvauksen vakuutuksesta. hyvä niin, sillä vahinkohan se oli, ja harmittelin sitä vielä kovin kun tälläinen yllättävä rahanmeno tuli tähän saumaan. Kehys valinta oli omasta mielestäni oikein onnistunut, ja olenkin nyt lepuuttanut silmiäni piilolinsseistä monta päivää. Silmälasit nyt ovat kasvoja muuttava tekijä, ja viihdyn mieluusti ilman sankoja, eli juuri piilolinsseillä. Koska ne nyt kuitenkin on pakko lasitkin olla, niin kai niitä on vain pidettävä. olen kyllä aika turhamainen, ja ärsyttää kun on...ööö...oudon näköinen lasit päässä. Huoks.On tuolla tulossa kai pari kuvaa pomppulinna pompuista, jolloin näette mun silmäklasini.

Viikonloppua meillä olivat viettämässä myös kaksi prinsessaani, tyttöset, joiden äiti soitti perjantaina että otanko heidät yökylään, vai laittaako hän postimerkit pyllyyn ja lähettää neidit kiinaan. .Tottahan otin heidät meille, mutta lauantaina pyysin hakemaan kotiin, sillä olin jo niin levoton, etten jaksanut keskittyä toista yötä ja päivää pienten neitien touhuihin.

Muutahan erikoista tässä ei ole ollut, samaa kaavaa, pyykkiä on pesty viikattu kaappiin ja imuroitu, komennettu mukeloita,haaveiltu, pohdittu tulevaisuutta, hermoiltu,tiskattu,laitettu ruokaa, käyty vaaálla ja painokin on laskenut pikkuhiljaa.Ei huolta, ens viikon jälkeen se on kaikki tullut takasin, epäilen.Aloitetaan sitten jälleen uudemman kerran sama homma kun tullaan kotiin. Vielä on kesää jäljellä...

En minä tiedä, kirjoitanko huomenna mitään, vaikka voi olla että en saa nukuttua kuitenkaan. Silloin voin jotakin tarinoida aikani kuluksi.,Neljän aikaan me olemme lähdössä yöllä,ja jotta ensimmäinen päivä ei menisi aivan pyörryksissä, olisi kai syytä ainakin jonkin aikaa saada nukuttua. Vien lapset mummilaan alkuillasta, kun isänsä ei ole vielä ilmeisesti sitä aikaa tullut duuneista kotiin. Neiti jo tänään oireili, kulki perässä kuin takiainen ja mourusi syliin. Otinhan minä, oman pikkuruisen kainaloiseni.Varmasti tulee ikävä..

Nyt lisäilen vielä valokuvia, ja sitten menen pyörimään sänkyyn. Ei väsytä piirun paarua.

Voikaa hyvin ystävät rakkaat:)MySpace Graphics
t.Sarppa

7月6日

Kapinoin...

Miksi noissa Meemeissä on aina liian monia keille ne pitää jaktaa. Jos olisi vain jatka kolmelle, meistä useimmat saisivat sen määrän jatkettua. niin ne on pikkuiset nämä blokipiiritkin loppujen lopuksi,..että samoilla sivuilla kurkitaan vuoronperään.
Napisee itsekseen..,No ei vaan. Jatkan niin monelle kuin voin.Heiiiii:)

Meemi ja pyörittelen silmiäni..

Siis Ansa ryökäle:) laittoi Meemin..johon on vastattava. 7 hirveetä asiaa paljastettava muille itestänsä.
Nambör van elikkäs ykkönen-
1. Rakastan salmiakkia. En salmaridrinkkiä missään nimessä juo..vaan syön salmiakin salmiakkina. Laivan/lentokoneen Pingut aivan ehdoton ykkönen merkkarin jälkeen(Vanhanajan).Salmiakki suklaa...Hirveä keksintö oikeasti!!!Salmiakki salmikkina ja verenpaineet koholleen.
Nambör  tvo
2.Tykkään rupsuttamisesta. . Kun ja jos joku erehtyy rupsuttamaan mua kädestä, jalasta selästä, tai hiuksista,..sitä saa sitten jatkaa ikuisuuksiin niin ihanalta se minusta tuntuu. Silloin olen kuin kissa kermaastialla!Lisäää......
Nambör tre
3.Saan säväreitä ruskeistä silmistä!!!!
Nambör foor
4. En sylje viinilasiin, mutta osaan hillitä itseni. Nautin sivistyneestä drinkkailusta hyvässä seurassa, joka siis sisältää jonkun hyvän ystävän, tai minut aivan yksin tai jonkun jota rakastan.Hmm...Silti nautin myös viinittömästä olotilasta:)
Nambör faaaiv
5.Puhun liikaa, muiden päälle, enkä kuuntele aina loppuun asti. En silti ole itsekäs, olen vain adhd.Mutta,..joskus yllätän itsenikin. Kuten tänään. Yllättäen saatan olla aivan hiljaa ja uppoutua kesken kaiken omiin ajatuksiini.En muista kaikkea sanasta sanaan mitä joku on jostain kertonut, siksi moni luulee etten kuuntele. Luulen että se on vain sitä että pääni on koko ajan täynnä KAIKKEA, jolloin ei voi kaikkea kuulemaansa rekisteröidäkkään, saati sitten muistaa.Hmm, tiedä sitä sitten.Yritän parantaa tapani:)
Nämbör sexxx
6.Innostun liikaa yleensä monesta asiasta, ja minut saa suhteellisen helposti tietyissä asioissa ylipuhuttua. Tai, saatan olla jääräpäisesti jotain meiltä, enkä anna periksi.
Nämbör 7.Viimeistä viedään.
7. Olen sydämellä ajatteleva ihminen. Mietin liikaa, ja liian pitkälle. Petyn helposti jos asiat eivät suttaannu kuten haluaisin.Elän joskus fantasiamaailmassa, jossa kaikki on okei. Olen silti kiltti, ja ymmärtäväinen. Ehkä heman marttyri...ÄÄÄK pois se minusta.
Hmm..pitikö täs kehua vai moittia ittiänsä.
Heijjaa ja silleen. Nähtään.
7月5日

Salaa onnellinen nainen:)

Friendship Graphics Mökkeilyt mökkeilty, siitä kerrottakoon huomenna lisää. Saunoin kuitenkin ja uin. Nukuin pikkuruiset päikkärit, ja nyt alan valistautumaan pyöräilyretkelle, elikkäs koska lapset menevät mummilaan, kun mummi heitä kyseli,..pääsen terassille. jippii..Näen Jälleen yhden ystäväiseni joka viettää viimeisiä kesälomapäiviään.Kuulostaako tekosyyltä,..mutta vastaan meemiin ...ööö huomenna.

Iloista torstaita kamuraiset:)

Haikeita hetkiä..

Miss You GraphicsOih. tänään vein esikoiseni kesälomareissulle, joka kestää 3 viikkoa:(Tämän päivän tapahtumissa oli muutenkin haikeutta, joskin enemmän oli iloa ja mukavia tapahtumia.Siksi nallukka sopii hyvin tähän alkuun)

Mutta palataanhan ajassa taaksepäin, muutaman päivän takaisiin tapahtumiin.Joka päivä ei muista kirjoittaa, toisaalta ei aina ehdikkään.

Maanantaina, aamupäivällä soittelin vakuutukseen silmälaseista ja kännykästä, nyt odottelen korvauspäätöstä ainakin silmälasien osalta. Kännykkä ilmeisesti menee vaihtoon ja sadan viidenkympin omavastuulla.Silmälaseista en tiedä, mutta eiköhän siitä jonkinlainen päätös tule, joko kieltävä tai myöntävä.Yleensä näin. Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn että myöntävä.

Kehyksiä en malttanut jäädä valitsemaan vielä maanantaina, vaan singahdin ABClle tapaamaan kaukaa tulleita tuttuja(Kahden Mn perhe). Söin muitten joukossa lounaan, ilman perunaa ilman riisiä..vihanneksilla ja kalalla. Mmm..oli ihan loistava annos, ja nälkä pysyi pitkään pois. Oli mukavaa seurata 3 reippaan pojan touhuja, ja kuunnella välillä miten minuakin kiljuttiin katsomaan, mitä kuka kulloinkin oli tekemässä.

Ajelin edellä Aulangolle, oppaana ikäänkuin. Koin häkellyttäviä hetkiä kun pääsimme perille ja valmistauduimme kävelemään tornin juurelle, niin komea nuorukainen ojensi minulle upean ruusun hopeanauhoineen.(perheen söpö esikoispoika ja veljensä) Mykistyin kertakaikkiaan, kuten aina jos joku muistaa minua kauniilla asialla.Todellakaan en ole tottunut moisiin huomionosoituksiin, kuin joskus aivan tiettyinä hetkinä. Niitä on viimeaikoina ollut muutama, jotka muistan ikuisesti. Kiitos niistä:).

Ruusu on ikuistettuna kuvaksi:)Oli hienoa huomata, miten Aulangon "Kansallismaisema" säväyttää uudelleen ja uudelleen, myös itseäni.Sen maisemapaikan kauneus kokonaisuudessaan on jotain sellaista mitä ei voi sanoin kuvailla, tunnelma ja se että se on rakastavaisille erityisen tärkeä paikka.Jopa pienet pojat, henkäilivät(muutaman minuutin..heh) upeaa korkeutta ja maisemaa. Torniin ryntäys oli näkemisen arvoinen. Näihin hetkiin heitin heilutukset ja jatkoin matkaani, sillä minulla oli sovittuna Specialtapaaminen Tampereella.Vietin mahtavan päivän, kävin näköalatornissa ihailemassa toisia maisemia, tutustumassa hieman myös Toijalan seutuun.Kesällä kaikki on mahdollista, on kivaa ajella ja katsella uusia erilaisia paikkoja.Noh..Toijala,..sen takana ei ole kuulemma mitään. Mutta mulla oli siellä kivaa:).Nopeasti se aika menee, vaikka sitä yrittää saada tuntiin mahtumaan tuplaten. Kun ystävään törmää harvoin, on paljon asiaa ja kerrottavaa, jolloin aika ikäänkuin hurahtaa ohi. Sorruin jäätelöön, mutta kun seuraavana aamuna otin aamupainon, eipä tuo ollut miksikään minua lihottanut.

Maanantai iltana vielä kävin hakemassa naapurista matkalaukun, ja jäin juomaan useamman kupin teetä, ja purettiin taas sydämemme, kun ei oltu nähty aikoihin. Keräsin ison kasan oriflame tuotteita, joita tämä oli tilannut, halvalla kun oli saanut. Pitää oikein mainita, että aivan mahtavaa vaahtokuorintavoidetta, samoin c vitamiini kapselit tekivät iholleni kertakaikkiaan hyvää. Kollagen voide pehmensi loistavasti ja vielä mahtava päivävoide,..hmm..meni vissiin omaisuus, mutta ainakin iho pian kukoistaa:)

Eilinen oli yhtä hulabaloota. Tiistaista siis kyse. Taitaa tähän aikaan yöstä olla jo toissapäivänä..

Joka tapauksessa, heräsin suht ajoissa. Muksujen piti mennä naapureiden kanssa Lintsille, mutta näiden tyttö oli sairastunut oksennustautiin, joten peruuntui. Nooh, kuopunen ja neiti jäivät kotiin, ja minä esikoisen kanssa kaupunkiin.Make halusi mun mukaan, koska ikävä jo jylläsi, kun huomenna lähtevät 3 viikon reissuun. Tietää että siellä on mukavaa, mutta myös sen että se on niin pitkä aika olla erossa, että hirvittää.Myös äitiä.Vaikka päivästä tulisi pitkä, otin poitsun matkaani.

Vietettiin hauska päivä, valittiin mulle uudet pokat silmäklaseihin, kävin solariumissa, poika katseli salkkareita odotustilassa. Käytiin markkinoilla, ja ostettiin kivat kengät pojulille.Jäljitelmäthän olivat, ne uutuus softissandaalit, mutta näytti tykkäävän kovin.markkinarinkelit tuliaisiksi lapsille.Mun varvas oli tulehtunut, huomasin sen edellisenä päivänä, ja netin kautta varasin Mehiläiseen ajan lääkärille.Lääkäriaika oli iltapäivälle,

Poikettiin mcDonaldsilla syömässä, ja tarjoilija meinasi kupsahtaa nauruun, kun kärkkäästi kyselin mitä mikäkin sisältää, ja loppujen lopuksi palvelupäällikkö toi esitteen jossa oli ravointoaine taulukko kaikista tuotteistaan.Salaatti jossa grillattu kanafile sisälsi ainoastaan 4 hiilihydraattia.Oli antamassa krutongit, ja sanoin että heii..anna ne jollekkin toiselle, en saa syödä niitä. En huoliut salaatinkastikettakaan, jolloin se poika tuumasi..on sulla ihmeellinen dieetti kun et MITÄÄN saa syödä.. Omasta mielestäni söin tosi hyvin, ja täyttävästi.Poitsun kanssa mentiin sitten Eccon liikkeeseen jossa testasin kenkiä. Löytyi tosi hyvät jalkaan, ja hintahan oli 95 euroa. . Noh, väri oli väärä ja kysyin voinko sovittaa mustia samanlaisia. Juuri myyjä oli sanonut että tätä jalkinetta on myyty vuosia, ja myydään edelleen kestosuosikkina, hinta ei laske alennusmyyntienkään aikana. Yllätys olikin kun mustat jalkineet olivat alennettu 75 euroon. Nyt ne on sitten mun:))Ihanat jalkaan, hyvät kävellä ja taatusti kestää vuosia. Toivon ainakin.

Kipastiin kirppikselle, ja sitten mun lääkäriaika olikin. Sain antibiootit, ja maitohappobakteerit, ja imodiumit reseptillä. Varaksi myös osmosal. Niitä tarvitsen matkalla ehkä..tai en toivottavasti, varaksi otan kuitenkin.Mentiinhän me vielä Tarjoustaloon, ja ostin hevoskuorman keksiä kun oli nääks halvalla. Hiusväri, ennen matkaa on laitettava, ja sitten ostin karvanpoisto höylät. Joku ei diggaa karvasia sääriä.Naiselle karvoitus voi olla ongelma sekin. (Mikä vain voi olla naiselle ongelma omassa kehossaan).

Kun pääsin kotiin menin istuskelemaan ulos, ja näin miten kaunista kassia naapurin muori minulle virkkaa. Voi että, sanoi vielä että hän kiirehtii että saan sen matkalle mukaan-Ajatella miten kilttiä. iltavierähti, ja olin aivan poikki. Ennen kymmentä päätin että menen nukkumaan, ja nukahdin heti kun pääsin pitkälleen. Yllätys sinänsä, nukuin 12 tuntia yhtäkyytiä, käymättä edes välillä vessassa.

"Aamulla" heräsin pöllämystyneenä, kun naapuri viestitti että mennään lintsille lasten kanssa tänään. OOOUUkkeeii..ei siinä mtn. kiiresti suihkuun ja menin solariumiin, kävin pankkiautomaatilla ja avot.Muksut pääsivät matkaan eväiden kanssa. Tulivat puoli kahdeltatoista yöllä kotiin...hih...oli siis KIVAA.Naapurien mies intopinkeenä Annikan kanssa joka laitteessa,...kysyinkin että kummallahan oli mukavampi reissu, naapurin iskällä vai mukeloilla.HIh.

Tein maittavan salaatin, sillä tälle keskiviikko päivälle oli suunniteltu picnik jonnekkin päin, minne lie.Suunnitelma ei ollut aivan valmis, ja hieman jännitti, onnistuukohan kaikki. Ensimmäistä kertaa kokeilin autojääkaappia jonka ostin viime viikolla. Toimi loistavasti.Picnic seuraa sain, ja en muistakkaan milloin olisin viettänyt noin mukavan retkipäivän. Kauniin kanavan rannalla,maailman mukavimmassa seurassa seurassa. Aurinko lämmitti, ja oli leppoisa meininki.Yleensä picnikkini, kuten huomenna torstaina on lasten ehdoilla, tällä kertaa olin aikuisessa seurassa, ja nautin kyllä todella.Salaatti oli mielestäni erittäin onnistunut, lisäksi oli homejuustoa,smetanaa, miniluumu tomaatteja,mansikoita jälkiruuaksi ja herneitä.Zerocola juominkina.MMM.Ehdittiin myös kävellä ja ihailla maisemia, ja puhella asioita. Tälläkin kertaa huomasin miten aika kulki nopeasti, hupsista ja oli jo kiire kotiin laittamaan poikaa lähtövalmiiksi.

Luulen että tämän kesän tapahtumia muistellaan vielä pitkään.Talvella, kun kääriydytään lämpöiseen shaaliin, ja tuijotellaan kynttilöän liekkiä,..silloin tulevat hetket lämpöisen kesän erityisesti mieleen.

Torstaina aamupäivällä lähdemme kohti naapurin mökkiä,eväät ja iloinen mieli mukaan. Esikoista kaivataan, hän on muina kesinä ollut mukana, nyt vain on toisenlaisissa seikkailuissa. Lämmittelen siellä saunaa, ja grillaillaan , nautitaan auringosta.Otamme koirankin mukaan, saa Siru temmeltää järvessä, ja olla iloisena kanssamme.Emme jää yöksi, vaan tulemme kotiin. Sitten odotellaan jo viikonloppua.

.Matka lähenee lähenemistään, alkaa kohta olemaan paniikki....

Vastaan Ansan meemiin huomenna, en jaksa enään, on mentävä nukkumaan että selviä sinne mökille. Aamulla on vielä eväätkin laitettava, ja kello on nyt melkein kaksi yöllä.

Hyvää yötä ja Huomenta

 

Oli meillä pakkaamista 3 viikon reissulle, tänään vielä joitain juttuja laiteltiin. Kassit meinas revetä. Huh. Toivon että kaikki on mitä tarvitsevat.

 

 

 

 

7月1日

Laiskotuttaa..

Kiss graphics Päivää:)

Päivä on taas kulkenut joutuisasti myöhäiseen iltapäivään, ja kohta illaksi vaihtuu.

Heräsin puoli yksi, näin ne päivät juoksevat ohitseni ja kesäloma kuluu:DDD. Nooh, otan sen kadotetun ajat yöllä takaisin, sillä koska toimin parhaiten yöllä, elän ja nautin silloin. Omituista vai onko??

Verhot on nyt silitetty, lehti luettu, luin kirjan loppuun myös, tein ensin pikkuruisen aamiaisen itselleni, ja äsken perheelle ruokaa.

Päivän ruokameny:Kaksi pikkuruista kerää uutta kaalia, sipuli, puolikas kukkakaali, puolikas kesäkurpitsa, 400 gr jauhelihaa,pussillinen pikkuporkkanoita ja reilusti mausteita. paistoin ohuiksi siivuttamani kaalin palaset oivariinissa, ja lisäsin aivan pieneksi silputun sipulin joukkoon, samoin kaikki kasvikset pikku hiljaa. Jauhelihan paistoin erikseen,maustoin grillimausteella ja lisäsin joukkoon. Pippurisekoistusta ja grillausmaustetta, muuta siihen soosiin ei tarvinnut. Tämän kypsensin tefal kannellisessa korkealaitaisessa pasitinpannussa.

Niin hyvää, ystävät rakkaat että otin kolme kertaa lisää. tosin,..aivan pieniä annoksia, mutta joka tapauksessa. Jopa Annika tykkäsi:).Aamupaino oli samassa kuin eilenkin, en siis ollut laihtunut ja tällä syömisellä..hmm..nooh. Katsotaan. Hiilihydraatteja on kuitenkin suhteellisen vähän. Sehän tässä on tarkoituksena. Aloitin muuten paastorouheen syömisen myös,..katsotaan lisääkö se tehoa.Myös maitohappobakteerit on nyt aloitettu matkaa varten.

Aamulla totesin taas, että taidan vähentää radikaalisti kahvin juontia, sillä ei se aamuisinkan minulle maistu. Joskus on oikea kahvin himo, silloin kupillinen hupsahtaa huomaamatta joskus parikin kuppia. Tänään kaadoin kahvikupilliseni kylmänä viemäristä alas.

Muksuille vaihdettiin disneyChannelin vuoksi digital kortti naapurista,..ovat nyt jokusen leffan katsoneet. Kortti pitää palauttaa taas illemmalla, ja tuodaan oma sitten paikoilleen.

Tälläinen väliaika tiedoite, ehkä kirjoittelen illemmalla lisää. Hmm..menisköhän päikkäreille??? Heh..

Ai niin tuosta kuvasta tulee mulle sellainen ainutlaatuinen kerta mieleeni kun olen saanut lentosuukon.Ei niitä elämän varrella ole tainnut ollakkaan muita kuin tuo yksi, ja sitäkin mieleenpainuvampi lentosuukko. Oih... Jotkut asiat mitä kokee eivät unohdu koskaan:)))

 

 

Ihmeellistä epäonnea...

Love Graphics

Hyvää huomenta, tai joillekkin toivotellaan hyvää yötä.

En nuku en, alkaa taas lomarytmit pyörimään.Heh.Lauantai päivän osalle siunaantui erittäin paljon hyvää olo, huonoa oloa(ehkä edellisiltaiset viinit..)ja silkkaa kämmimistä kera epäonnen.

Nukuin suunnitelmani mukaan oikein pitkään.Ulkona oli harmaata, joskus aurinko vähän pilkahteli. Muu porukka oli mummilassa, joten vaikka nukuin melkein 12sta kolmeen asti olin yksin kotona. Keitin kahveet, tein aamupalaa ja luin lehden, kuten muinakin aamuina. Kipastiin koiran kanssa aamupäivälenkille.Aika mitättömän pieni lenkki, pakko myöntää.

Lököttelin sohvalla ja luin kirjaa, mietin että ihanaa, tästä ne vapaat vasta alkavat..mihinkään ei ole kiire.Keskityin kirjaan, ja nautiskelin.

Olin hyvän tuulinen sillä aamupaino maanantaista oli laskenut .3.3 kg karppauksen avulla.Vaikka sain ison määrän hiilihydraatteja viineistä.En oikeasti meinannut uskoa vaakaa, vaan punnitsin kahdella eri vaaálla.Totta se oli.

Siinä lukiessani huoamsin että koira oli sotkenut olkkarin toisen ikunan verhot alaosasta mustaksi. Niitähän piti alkaa pesemään. Heti saman tien. Kirja sohvalle selkämys auki ja tuumasta toimeen.

Verhot koneeseen, ja siinä samalla huomaan, että pesukoneen pesuaine luukku on melkoisen kyrsyinen. Sehän piti tietenkin nyt heti siivota, ennekun kone päälle. Uhrasin puoli tuntia sen luukun perusteelliseen puhdistamiseen. Huomasin nimittäin vasta tänään, kun kone ensi viikolla viettää 2 vuotis meilläolo synttäreitä, että sen hiivatin luukun saa irti. Helpompi pestä,Noh,..kun sitä pesin niin hosuin tapani mukaan, ja mun lavuaarin reunalla olleet silmälasit putosivat maahan, ja menivät lasilinsseistään tuhannen peeen päreiksi. Hyvä Sarppa, nyt ei ole silmälaseja. tai on, satavuotisjuhlaansa viettävät lasit, löytyi kaapin ylähyllyltä. Ihme etten ollut heittänyt niitä menemään.

Ystäväni keksi että kotivakuutushan ne lasit korvaa, ja sinne sitten maanantaina heti soittamaan, ja ens viikolla uudet lasit on tilattava. En pärjää pelkillä piilolinsseillä. Viime viikolla juuri taisin meittiä, että olisi aika investoida uusiin laseihin,.mutta päätin etten ihan vielä raatsi. Nyt on pakko.

Vahingot eivät tule kello kaulassa. Tyttö tuli sisään,..oli omituinen, ja nojaili huoneensa oveen jännän näköisenä. Arvelin että jotakin erikoista asiassa on, ja kysyin että onko jotain kerrottavaa. Ei kuulemma ole,..siinä vaan muuten..diid dii seisoskelee. Kohta kysyin uudelleen, ja sanoin että lapsi rakas,.olipa nyt mitä tahansa mikä mieltäsi painaa, voit äidille kertoa reippaasti. Sillä äiti kyllä tietää että on jotain mitä et uskalla sanoa. Tyttö värisevällä äänellä samnomaan,..joo..pitää vaihtaa housut , nimittäin tuli märkä pieru. Voi reppanaa,..oli noloa moinen asia mainita, iso tytön. Mutta eihän sille mitään voi, mahakipu oli siirtynyt nyt häneen viime yön aikana ja maha tosiaan vaivasi koko päivän.

Hän kävi pesulla vaihtoi vaatteet ja lähdettiin kauppaan pyöräilemään.Ennen lähtöä laitoin pyykit koneeseen pyörimään ja menoksi. Tultua ehdin vielä nopeasti saunaan, ja sain päivän nuutumuksen pois itsestäni.

Saunan jälkeen rauhoituttua aloin valmistamaan ruokaa, paistoin kanafile pihvejä , siihen sipulia ja pikkuporkkanoita ja loppu Creme cuisine, jossa on vain vähän hiilareita. MMMMM.

Tässä vaiheessa likka jo painoin ystävänsä kanssa ulkona, ja minä ottamaan pyykkejä koneesta. Likan caprien taskusta tipahti ulos pesukoneessa pyörinyt KÄNNYKKÄ. Siinä meni lapsen kamerakännykkä toimintakelvotomaksi, kun vettä sisällä niin että huh huh.

Arvaa harmittiko????

Sanoin että omat tavarat on huolehdittava, mutta en voinut harmituksestani huolimatta olla vihainen, sillä kännykän menetys oli jo rangaistus sinänsä. Itkuhan siitä tuli..Minun olisi pitänyt taskut tarkistaa, mutta..vahinkoja ei koskaan sattuisi jos olisi niin järkevää ja tarkkaa toimintaa. meillä sitä ei ole koskaan...heh.

Menin sitten naapuriin hetkeksi istumaan ja jutustelemaan matkasta, nimittäin naapuri on ollut Bulgariassa kolme kertaa. Kaikenlaista kätevää matkainfoa sain, ja vielä kauniin sarongin lainaan, uimarannalta tulokaavuksi.Kyllä tietoa pitää saada, matkustamisessa on omat kommervenkkinsä, ja kun vähän tietää mihin pitää varautua on helpompi toimia. Taskuvarkaita siellä on paljon, ja minut huithapelin tuntien kaikki voi ymmärtää, että hiphei..mitä vain voi sattua. kamalaa olisi jos rahat ja passit heti lentokoneesta ulos tultaessa olisivat hukassa.

Jännitys alkaa tiivistyä.

krääsäähän sieltä voi ostaa ja näin kaine mitä he muutama viikko sitten kotiin kantoivat,..ja halpaa oli ollut. Vaatteitahan en tarvitsisi...mutta.. YOU KNOW ME..eli kyllä sieltä jotain tulee raahattua.

Huomenna on sunnuntai. Mun on löydettävä vielä edulliset nahkasandaalit jostain. Haen ehkä huomenna matkalaukun lainaan ja alan pikkuhiljaa miettimään, mitä hemmettiä sinne kannattaa raahata matkalle mukaan.Katsotaan vaan, pakkaan kuitenkin tuntia ennen lähtöä kaiken ...heh..kuten aina ennenkin. minä se olen aina hieman hidas... HÄMEESTÄ!!

 

Mutta nyt menen pesemään kasvonaamion leuasta,..johon sen vartti sitten levittelin. Kukkii kukkii taas teinimeiningillä...

Hyvää yötä tai huomenta. mikä kenellekkin sopii:)))